Volare – italialainen ilta: Umberto Marcato, Milana Misic ja Amadeus Lundberg

    ti 29.11.
    19:00
    Tampere-talo | Yliopistonkatu 55, Tampere | iCal

    Suomalaiset villinnyt italialainen hurmuri Umberto Marcato saapuu Suomeen ja esiintyy italialaisen tunnelmaillan pääsolistina. Illan kahtena muuna solistina nähdään Milana Misic ja Amadeus Lundberg. Konsertissa vierailee myös Umberton ystävä, muusikko Milan ”Miso” Misic.

    Umberto Marcato, joka ei suomalaiselle iskelmäkansalle juuri esittelyjä kaipaa, nousi Suomen musiikkilistojen kärkeen jo vuonna 1957, jolloin hän teki myös kahden kuukauden Suomen kiertueensa. Konsertissa kuulemme Umberton esittävän italiaksi mm. Toivo Kärjen tangoja, joita Umberto myös levytti aikoinaan.

    Amadeus Lundberg tulkitsee mm. esikuvansa Olavi Virran tunnetuksi tekemiä alkuperäisiä italoiskelmiä; niitä löytyy myös hänen Vain rakkautta ja Puhu minulle rakkaudesta -albumeilta ja hän on esittänyt niitä myös yleisömenestyksen siivittämän Laulaja – Olavi Virta -musiikkiesityksissä.

    Milana Misic on tutustunut italomusiikkiin äitinsä Laila Kinnusen kautta ja levyttänyt useita nostalgisia italialaisia sävelmiä, joista nyt saamme kuulla Volare! -illan aikana parhaat palat.

    Volare! -konsertin säestyksestä vastaa Juha Tikan orkesteri.


    Tapahtuma


    Volare – italialainen ilta: Umberto Marcato, Milana Misic ja Amadeus Lundberg
    ti 29.11.
    19:00
    Hintaluokka: alk. 34
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Tampere-talo

    Tampere-talo
    Yliopistonkatu 55
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    Täydellinen Tampere-talo kokemus

    Täydennä ravintola- ja majoituselämyksillä

    HOTELLIT TAMPERE-TALON LÄHEISYYDESSÄ



    Booking.com

    Ravintoloita lähellä Tampere-taloa

    Ravintola Tuhto | 0m
    Tampere-talon ravintola Tuhto on perinteistä ja paikallisuudesta ammentava, maku edellä menevä oman rahan ravintola.

    Ravintola Sasor | 100m
    Sasor on hyvään palveluun ja selkeisiin skandimakuihin panostava illallisravintola Sorsapuiston laidalla Tampere-talon kulmilla.

    ravintola dabbalRavintola Dabbal | 200m
    Pohjoisen maut Tampereella. Konstailematonta lappilaista ruokaa ja tunnelmaa.

    Hella ja Huone | 200m
    Hella & Huone on tasokas, selkeälinjainen ja persoonallinen illallisravintola, joka on saanut myös maanlaajuista tunnustusta ja kiitosta.

    Hotelli lähellä Tampere-taloa

    lapland-hotel-oulu-twin-room-800x600Lapland Hotel Tampere
    Lapin lumoa ja tunnelmaa aivan Tampere-talon, Telakan ja Pakkahuoneen läheisyydessä.

    dream-hotelli-tampereDream Hotel & Hostel Tampere
    ”Persoonallinen, hyvä hinnan ja laadun suhde.” Kahden hengen huoneita omalla kylpyhuoneella.

    Kaikki hotellit Tampere-talon läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    ti 19.11.17:30 Aulaklubi: Tampereen konservatorion kamarimuusikotTampere-talo
    ke 20.11.17:45 Aulaklubi: Mr Jones & MeTampere-talo
    ke 20.11.19:00 EllipsTampere-talo
    to 21.11.19:30 GirlschoolTampere-talo
    su 24.11.15:00 Semmarit World TourTampere-talo
    ma 25.11.19:00 Tangon Seitsemän Veljestä Tampere-talo
    ke 27.11.17:30 Aulaklubi: Valkeakosken musiikkiopiston jousisoittajien konserttiTampere-talo
    ke 27.11.20:00 Suomi nauraa -stand up -pikkujoulutTampere-talo
    to 28.11.17:30 Aulaklubi: Daddy and the DawgsTampere-talo
    to 28.11.19:30 Ulla Tapaninen – Lava-ammuntaa VITampere-talo
    to 28.11.20:00 Ismo LeikolaTampere-talo
    pe 29.11.19:30 Ulla Tapaninen – Lava-ammuntaa VITampere-talo
    la 30.11.10:00 UPEE SECOND HANDTampere-talo
    la 30.11.19:00 Mokoma Tampere-talo
    la 30.11.19:30 Jaakko Laitinen & Väärä RahaTampere-talo
    ti 3.12.19:00 Matin ja Tepon 50-vuotistaiteilijajuhla Tampere-talossaTampere-talo
    ke 4.12.17:45 Aulaklubi: KQ GrooveTampere-talo
    to 5.12.17:30 Aulaklubi: PMO Soi!Tampere-talo
    to 5.12.19:00 Mieskuoro Laulajien itsenäisyyspäivän aaton konserttiTampere-talo
    to 5.12.19:30 Drag-leidit lavallaTampere-talo
    1 2