UMO & Värttinä

    ke 13.3.
    19:30
    O’Connell’s | Rautatienkatu 24, Tampere | iCal

    Kansanmusiikki kohtaa jazzin svengin Värttinän ja UMOn yhteiskeikalla. Värttinä ja UMO saapuvat harvinaiselle yhteiskeikalle Tampere-talon Pieneen saliin 13.3.2019.

    Kaikkien aikojen menestyneimmän suomalaisen nykykansanmusiikkiyhtyeen musiikilliset juuret ovat Karjalassa ja erityisesti alueen naisten lauluperinteessä sekä runoudessa. Kolmesta naislaulajasta ja kolmesta akustisiin soittimiin erikoistuneesta virtuoosista koostuva Värttinä säveltää ja sanoittaa itse pääosan kappaleistaan, joiden sovitukset soivat aina yhtyeelle ominaisin, tunnistettavin sävyin.

    Sekä Värttinässä että UMOssa musisoinut rumpali Mikko Hassinen on sovittanut maailmankuulun kansanmusiikkiyhtyeen kappaleita tälle laajennetulle kokoonpanolle. Värttinän tunnetuimpien hittien lisäksi konsertissa kuullaan tuoreita jazzahtavia sovituksia yhtyeen uusimmista kappaleista.

    Kevään ohjelmistossa nähdään myös Club For Five, joka tulee Tampere-taloon 16. maaliskuuta uusimaan suuren suosion saavuttaneen Songs of Kirka -konserttinsa. Keikalla kuulaan Kirkan rakastetuimpia lauluja pysäyttävinä a capella -sovituksina.


    Tapahtuma


    UMO & Värttinä
    ke 13.3.
    19:30
    Hintaluokka: 40 €
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    O’Connell’s
    Rautatienkatu 24
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

    ti 18.6. - su 25.8. Andy Warhol Posters -näyttelyO'Connell's
    pe 30.8.19:00 Bonnie Tyler (UK)O'Connell's
    ti 24.9.19:00 Juice OriginalsO'Connell's
    ma 7.10.19:00 Dire Straits ExperienceO'Connell's