Tuomo & Markus feat. Verneri Pohjola

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

      ke 17.11.   19:00
      G Livelab Tampere | G Livelab Tampere, Tampere, 33210 | iCal

    Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostama voimaduo yhdistää musiikissaan ennakkoluulottomasti amerikkalaista lauluntekijäperinnettä psykedeeliseen folkiin, skandinaaviseen jazziin, retro souliin ja Love Recordsin progeen.

    Yhtye viimeistelee parhaillaan toista albumiaan, jonka äänitykset käynnistyivät jo ennen koronapandemiaa Jonathan Wilsonin studiolla Los Angelesissa ja jatkuivat sittemmin mm. kitaristi Marc Ribot’n kera Helsingin Kalasatamassa. Koronasapattinsa aikana Tuomo & Markus on äänittänyt lisäksi immersiivisesti taltioidun instrumentaalilevyn trumpettivirtuoosi Verneri Pohjolan kanssa, joka julkaistaan alkuvuodesta 2022. Yhtyeen debyyttialbumi, vuonna 2016 ilmestynyt ”Dead Circles”, keräsi ilmestymisensä aikoihin hehkutusta Helsingin Sanomista Rolling Stoneen.

    Esiintymislavoilla kaksikosta on kasvanut dynaaminen ja live-kokoonpano, jonka kruunaa hiljattain Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi ehdolle nostettu Verneri Pohjola.

    Tuomon ja Markuksen vakiosäestäjinä toimivat lisäksi basistilaulaja Jere Ijäs, steel-kitaristi Miikka Paatelainen sekä lyömäsoittaja-pasunisti Juho Viljanen.

    Viime vuosien aikana yhtyettä on nähty keikoilla ympäri maailmaa, mm. useampaan otteeseen Teksasin South by Southwestissa, vaihtoehtorock-suuruus Wilcon Yhdysvaltain kiertueella sekä lukuisissa festivaalitapahtumissa aina Helsingin Flowsta Mexico Cityn jazzfestareille.

    Konsertista tehdään myös striimaus. Livestriimauksen voi katsoa reaaliaikaisesti G Livelabin nettisivuilta ja G Livelab -applikaatiosta tai 7 päivän ajan on-demandina konsertin päätyttyä.

    Tuomo Prättälä – laulu ja koskettimet
    Markus Nordenstreng – laulu ja kitara
    Juho Viljanen – perkussiot, pasuuna, koskettimet
    Jere Ijäs – basso
    Miikka Paatelainen – steel-kitara
    Verneri Pohjola – trumpetti


    Tapahtumat > Jazz


    Tuomo & Markus feat. Verneri Pohjola
      ke 17.11.
      19:00
      Hintaluokka: 35  
      Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    G Livelab Tampere G Livelab Tampere
     G Livelab Tampere
    Tampere
    33210

    Hotellit läheisyydessä

    G Livelab Tampere julkaisi kansainvälisiä nimiä kevään 2024 keikkakalenteriinsa

    G Livelab Tampere KOHOKOHTIA

    la 30.3.21:00 IrinaG Livelab Tampere
    ke 3.4.19:00 Timo Kahilainen Just in Time (albumijulkkarit)G Livelab Tampere
    pe 5.4.21:00 Silvennoinen & Hela & BandG Livelab Tampere
    la 6.4.21:00 IisaG Livelab Tampere
    ke 10.4.21:30 Tampere Biennale: Kumpuvaara - Rautiola - Ranta Toisia todellisuuksiaG Livelab Tampere
    to 11.4.19:00 Edu KettunenG Livelab Tampere
    la 13.4.14:00 Tampere Filharmonia esittää: Juuret risteyksissäG Livelab Tampere
    la 13.4.21:00 LOPPUUNMYYTY: Viitasen Piia: Ihmisen aikaG Livelab Tampere
    ke 17.4.19:00 Marko Haavisto & PoutahaukatG Livelab Tampere
    to 18.4.19:00 John Surman Quartet: Words Unspoken (UK)G Livelab Tampere
    to 25.4.19:00 Iron Country SistersG Livelab Tampere
    to 2.5.19:00 Emmi Uimonen & The Wind MachineG Livelab Tampere
    ma 6.5.19:00 Josephine Foster (US) + Joose KeskitaloG Livelab Tampere
    to 9.5.19:00 Timo Lassy TrioG Livelab Tampere
    ti 14.5.19:00 Dominic Miller: The Vagabond TourG Livelab Tampere
    pe 21.6. Napanderfest 2024G Livelab Tampere
    pe 26.7.20:00 Verneri Pohjola: Exotic MatterG Livelab Tampere


    Tämän tapahtumapaikan G Livelab Tampere kaikki tapahtumat löydät myös sen omilta kotisivuilta