Therapy?

    pe 15.2.
    20:00
    Olympia-kortteli | Satakunnankatu 10, Tampere | iCal

    Yksi 1990-luvun suurimmista vaihtoehtorockin suunnannäyttäjistä Therapy? palaa Suomeen alkuvuodesta ja esiintyy Tampereella Olympiakorttelissa perjantaina 15.2.2019.

    Yhtyeen uusin, viime kuussa julkaistu albumi CLEAVE nousi mm. UK Rock Album -listan kärkisijoille. Keikoilla Therapy? nähdään 14.-16. helmikuuta Tampereen lisäksi Jyväskylässä ja Helsingissä. Lämmittelijänä keikoilla nähdään suomalainen underground- rockbändi Huuto!

    Syyskuussa julkaistua uutuusalbumia luonnehditaan ”uuden ajan angstilevyksi”. Pitkäsoitto on järjestyksessään 15. studiolevytys maineikkaalle yhtyeelle ja varsinkin sen singlelohkaisut ”Callow” ja ”Wreck It Like Beckett” ovat saaneet hyväksyntänsä nostalgiannälkäisiltä faneilta ja kriitikoilta.

    Therapy? on vuosien saatossa jatkanut siitä mihin 90-luvun grungebändit jäivät. Bändin musiikki on yhdistelee taitavasti vaihtoehtorockia, metallia ja punkia, mutta heidät muistetaan erityisesti vuoden 1994 menestyslevy ”Troublegumista”. Yli miljoona kopiota myyneen ”Troublegumin” tuottaja Chris Sheldon on myös tuoreimman Therapy?-levytyksen takana. Viimeksi Therapy? nähtiin Radio Rockin risteilyllä juuri ennen uuden levyn ilmestymistä.

    Ovet klo 20:00


    Tapahtuma > Keikat


    Therapy?
    pe 15.2.
    20:00
    Hintaluokka: 30,50 € Tiketti.fi
    Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Olympia-kortteli

    Olympia-kortteli
    Satakunnankatu 10
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    Olympia-korttelissa ilonpito alkaa jo iltapäivällä, kun katutason gastropub-henkinen ravintola Muusa avaa ovensa. Viikonloppuna tarjolla on myös brunssia. Olympia-kortteli on joka päivä avoinna ja aivan yön pikkutunneille asti juhlitaan ohjelmailtoina, jolloin avataan ovet kokonaisuuden kruunaavaan Olympia-saliin. Tampereen liveklubiuutuus 2016 on myös loistava paikka erilaisiin tilaisuuksiin.

    RAVINTOLAESITTELY

    Lue aiheesta: Olympia-korttelin uusi viihdekokonaisuus

    KOHOKOHTIA

    to 3.12.20:00 Vesterinen YhtyeineenOlympia-kortteli