Tarja Turunen – Yhdessä jouluna

    to 12.12.
    19:00
    Tampereen tuomiokirkko | Tuomiokirkonkatu 3, Tampere | iCal

    Kansainvälisesti menestyneitä ja mainetta saavuttaneita tähtiesiintyjiä ei juurikaan ole suomalaiskirkoissa nähty esiintymässä. Torstaina 12.12. Tarja Turunen esiintyy Tampereen tuomiokirkossa. Yhdessä jouluna -kirkkokonserttikiertue alkoi Iisalmen kirkosta 22. marraskuuta ja päättyy Kuusankosken kirkkoon 13. päivä joulukuuta. Konsertteja on yhteensä viisitoista.

    Nykyisin Espanjassa perheineen asuva Tarja odottelee jo nyt kesän kynnyksellä malttamattomana tulevaa joulukiertuetta.

    – Olen ikionnellinen päästessäni pitkästä aikaa tekemään näin mittavan kotimaan joulukiertueen, hän kertoo. Tarja Turunen vihjaa myös , että jouluna luvassa on jotain maagista.

    – Haluan, että jokainen lähtee konsertistani hymy huulillaan ja lämpö sydämessään. Vaikka kotona ei olisikaan ketään odottamassa, kukaan ei ole yksin keikalle tullessaan. Tehdään siis juhlapyhistä ikimuistoiset ja ollaan yhdessä jouluna.


    Tapahtuma > Keikat


    Tarja Turunen – Yhdessä jouluna
    to 12.12.
    19:00
    Hintaluokka: 39.90 Ticketmaster.fi
    Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Tampereen tuomiokirkko

    Tampereen tuomiokirkko
    Tuomiokirkonkatu 3
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    Tampereen tuomiokirkko on yksi Tampereen näyttävimmistä rakennuksista ja se on rakennettu vuosina 1902–1907. Jussinkylässä ydinkeskustan liepeillä sijaitseva kirkko on itsessään nähtävyys. Kirkkosalin kuuluisat freskot on maalannut taidemaalari Hugo SimbergAlttarin kahta puolta ovat maalaukset Haavoittunut enkeli ja Kuoleman puutarha, jotka kuuluvat Hugo Simbergin tunnetuimpiin töihin ja joista hän teki myöhemmin useita uusia versioita. Wikipedia

    KOHOKOHTIA

    Ilmoita tapahtuma tästä