Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit 2021 järjestetään joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna

    la 4.12. - su 5.12.
    Tampere-talo | Yliopistonkatu 55, Tampere | iCal

    Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit 2021 järjestetään tänä vuonna 4.-5.12.2021. Tampere-talossa. Festareille tulee yli 250 ohjelmanumeroa ja puheenvuoroa seitsemällä eri lavalla, vuoden 2021 kärkikirjailijoita kaikista genreistä sekä viime vuodelta siirtyneitä tärkeitä teemoja ja kirjallisuuden tähtihetkiä.

    Lauantaina 4. joulukuuta festareilla jaetaan myös perinteinen Tulenkantaja-palkinto. Osa ohjelmasta myös striimataan ja tallennetaan.

    Tampere-talon kaikki salit ovat Kirjafestarien käytössä: Pienessa salissa esiintyvät kaunokirjallisuuden kärkinimet, muun muassa vuoden 2020 Finlandia-voittaja Anni Kytömäki, tänä vuonna teoksensa jo julkaisseet Anneli Kanto ja stand-up-koomikko Ismo Leikola, syksyllä uudet romaaninsa julkaisevat Rosa Liksom, Sisko Savonlahti, Eppu Nuotio, Miki Liukkonen ja Juha Hurme sekä esikoiskirjansa julkaisevat näyttelijä-valokuvaaja Laura Malmivaara ja laulaja-lauluntekijä Iisa Pajula. Dekkarisali Maestro täyttyy launtaina 4. joulukuuta jännityksen mestareista, mukana ovat esimerkiksi Antti TuomainenSeppo JokinenKale Puonti ja muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä.

    Lasten ja nuorten alueella nähdään Tampere Kuplii -yhdistyksen tuottama sarjakuvaohjelmakokonaisuus sekä erityisesti lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmaa, jota tähdittävät muun muassa Tatun ja Patun “äiti ja isä” Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Sonaatti-saleissa keskitytään runouteen, lausuntaan, teatteriin ja tietokirjallisuuteen. Luvassa on myös yli 12-vuotiaille suunnattu Suomen Kirjainstituutin ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin tuottama Murhanmysteeri-pakohuonepeli sekä sekä Cosplay-näytös.

    Kirjafestareillla lukijoilla ja kuulijoilla on mahdollisuus myös tutustua Storytel-äänikirjastudioon, jossa luetaan äänikirjoja, tehdään podcasteja, keskustellaan äänikirjoista ja kerrotaan vinkkejä oman podcastin tekemiseen.

    Pirkkalalaiskirjailijat ovat luonnollisesti vahvasti edustettuina, ja Tampereen yliopisto tuottaa omaa ohjelmaansa ajankohtaisten, kuratoitujen paneelien muodossa. Sorsapuistosalista ja lämpiöistä tulee festarien ajaksi suuri kirjakauppa, jossa myydään kaikkien osallistuvien kirjailijoiden teoksia, ja joululahjakirjaostoksilla voi samaan aikaan kuunnella tauotta tieteeseen ja journalismiin keskittyviä keskusteluja. Sorsapuistosalin lauantaille on luvassa myös Viro-teemainen iltapäivä.

    Kirjafestareilla nousevat vahvasti esiin aikamme ajankohtaisimmat aiheet: luonto ja ilmasto, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, ihmismielen ja maailman monimuotoisuus, kulttuuritapahtumien, -tuotteiden, -tekojen ja -tahdon korvaamaton arvo, sanataidetta, musiikkia, teatteria sekä Ihmettä ja Kummaa unohtamatta!

    Tampereen Kirjamessujen – Kirjafestareiden 2021 koko ohjelma julkaistaan elokuun lopussa, järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

    Kirjamessujen nettisivut:
    www.kirjafestarit.fi


    Tapahtuma > Festivaalit


    Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit 2021 järjestetään joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna
    la 4.12. - su 5.12.

    Hintaluokka: Useita lipunhintoja
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Tampere-talo

    Tampere-talo
    Yliopistonkatu 55
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    Täydellinen Tampere-talo kokemus

    Täydennä ravintola- ja majoituselämyksillä

    Hotellit lähellä Tampere-taloa

    Booking.com

    Ravintoloita lähellä Tampere-taloa

    Ravintola Tuhto | 0m
    Tampere-talon ravintola Tuhto on perinteistä ja paikallisuudesta ammentava, maku edellä menevä oman rahan ravintola.

     

    Ravintola Sasor | 100m
    Sasor on hyvään palveluun ja selkeisiin skandimakuihin panostava illallisravintola Sorsapuiston laidalla Tampere-talon kulmilla.

     

    ravintola dabbalRavintola Dabbal | 200m
    Pohjoisen maut Tampereella. Konstailematonta lappilaista ruokaa ja tunnelmaa.

     

    Hotelli lähellä Tampere-taloa

    lapland-hotel-oulu-twin-room-800x600Lapland Hotel Tampere
    Lapin lumoa ja tunnelmaa aivan Tampere-talon, Telakan ja Pakkahuoneen läheisyydessä.

     

    dream-hotelli-tampereDream Hotel & Hostel Tampere
    ”Persoonallinen, hyvä hinnan ja laadun suhde.” Kahden hengen huoneita omalla kylpyhuoneella.

     

    Kaikki hotellit Tampere-talon läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    su 7.11.15:00 Faunien iltapäivä: Tampere Filharmonian -kamarimusiikkisarjaTampere-talo
    ti 16.11.19:00 Leavings-orkesteri: Jossain on kai vielä jouluTampere-talo
    la 20.11.19:00 The Music of Hans Zimmer & Others – A Celebration of FilmmusicTampere-talo
    la 4.12. - su 5.12. Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit 2021 järjestetään joulukuun ensimmäisenä viikonloppunaTampere-talo
    ma 6.12.15:00 Tampere Filharmonian itsenäisyyspäivän juhlakonsertti 2021Tampere-talo
    to 16.12.19:00 Club for Five Jouluna 2021Tampere-talo
    pe 17.12.19:00 Erja Lyytinen & Friends: Blue Christmas 2021Tampere-talo
    pe 7.1.19:00 Jethro Tull (UK)Tampere-talo
    su 30.1.15:00 Faunien iltapäivä: Tampere Filharmonian -kamarimusiikkisarjaTampere-talo
    la 10.9.19:00 A. Aaallon rytmiorkesterin 30-vuotisjuhlakonsertti Tampere-talossaTampere-talo
    su 25.9.19:00 The Lord of the Rings and the Hobbit -konserttiTampere-talo