Rakkaudella merkitty – musikaali Jari Sillanpään elämästä

pe 10.8.
19:00
Apianniemen kesäteatteri | Apianniemi, Valkeakoski, 37770 | iCal

Suomen Kesäteatteri esittää kesällä 2018 Valkeakosken Apianniemessä musikaalin Jari Sillanpään elämästä. Tämä viihdemaailman kruunattukin kuningas on omana itsenään sulattanut suomalaisten sydämet ja kiilannut tulkinnoillaan artistilistan ykköseksi useaan otteeseen.

Jari Ahola Kuvaaja: Daniel Paul

Inhimillisellä huumorilla ja vastustamattomalla koskettavuudella käsitelty elämänkerrallinen musikaali vie katsojan ensimmäistä kertaa musiikin, laulun ja tanssin siivittämänä tämän taiteilijan tarinaan. Musikaali kantaa nimeä Rakkaudella merkitty.

Tarinassa seurataan Ruotsissa syntyvää suomenkielistä poikaa ja kuljetaan teinivuosien kipupisteet, aina huoltoaseman työstä Tukholman yölliseen Discojen maailmaan. Salmarin siivittämän ruotsinlaivan kautta tangoprinssiksi, jota kukaan ei tunne, kunnes unelmat käyvät toteen 1995 tangokuninkuuden myötä. Suurimpien estradien, stadioneiden, kesäfestivaalien, konserttikiertueiden ja suosittujen tv-ohjelmien aikana Jarin rinnalla ovat matkaa kulkeneet tärkeät ja vahvat naiset. Nämä raudankovat ammattilaiset ovat luotsanneet Jaria tunteiden myrskyjen ja tyynien suvantojen matkalla. Matkalla, joka jatkuu edelleen.

Näyttelijät: Martti Manninen, Jari Ahola, Olli Herman, Harri Penttilä,
Ushma Karnani, Heidi Kirves ja Petra Ahola.

Kapellimestari: Ali Ahmaniemi

Orkesteri: Ali Ahmaniemi, Sami Ruusukallio, Jimi Hautamäki ja Sampsa Rättäri

Koreografi: Jani Rasimus

Tanssijat: Jani Rasimus, Kia Lehmuskoski ja Niina Rajaniemi

Kuvaaja: Daniel Paul


Tapahtuma


Rakkaudella merkitty – musikaali Jari Sillanpään elämästä
pe 10.8.
19:00
Hintaluokka: alk. 30 Ticketmaster.fi
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikan esittely

Tapahtumapaikka



Apianniemen rantamaisemassa Valkeakoskella sijaitseva katettu 850-paikkainen katsomo on tarjonnut yleisölle uusia kotimaisia musiikkipitoisia näytelmiä jo vuodesta 2010 alkaen. Apian kesäteatterin katettu näyttämö ja katsomo on erinomainen estradimainen tila, joka luo toimivat puitteet kesäteatteriesityksille. Alueella on myös uimaranta ja linnoituksenomainen lasten seikkailupuisto.

KOHOKOHTIA

Ilmoita tapahtuma tästä