Michael Monroe, Sami Yaffa & Linde Lindström

    Keikat Tampereella toukokuussa 2021

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

      su 25.7.   21:00
      | | iCal

    Legendaaristen Hanoi Rocks -muusikoiden Michael Monroen ja Sami Yaffan sekä mm. HIM-kitaristina tutuksi tulleen Mikko ’Linde’ Lindströmin muodostaman trion keikoilla kuullaan Hanoi Rocks -klassikoita, Michael Monroen soolomateriaalia sekä tarkoin valikoituja covereita. Illat ovat spontaaneja ja biisilistat muokkautuvat kunkin illan tunnelman mukaan.

    Taitavien muusikoiden tiukan yhteissoiton ja hyvän fiiliksen lisäksi keikoista tekee erityisiä niiden aikana kuultavat tarinat. Yleisö pääsee kurkistamaan kulissien taakse ja kuulee kiehtovia tarinoita sekä biisien synnystä että legendojen uran varrelta.
    Kokoonpano sai alkunsa keväällä 2020 kun koronaviruspandemian mukanaan tuomat matkustusrajoitukset estivät Michael Monroen varsinaisen bändin keikat. Trio keikkaili ensin kokoonpanolla, jossa Monroen ja Yaffan rinnalla nähtiin Popedasta tutuksi tullut Costello Hautamäki. Kolmikko kasvatti suosiotaan keikka keikalta. Monroen, Yaffan ja Hautamäen ensimmäinen esiintyminen oli Nelosen Ruutu+ -treenikämppälive ja sen jälkeen kolmikko esiintyi mm. loppuunmyydyllä Allas Sea Poolilla sekä yli 150 000 katselua keränneellä 45 Special -striimikeikalla. Syksyn tullen Costello palasi takaisin Podedan keikoille, mutta Monroe ja Yaffa saivat rinnalleen taitavana kitaristina tunnetun Linden ja trion toiminta jatkuu.

    Aiempiin konserttipäiviin 3.12., 29.1 ja 12.2. ostetut liput käyvät sellaisenaan korvaavassa konsertissa 15.5.2021. Aiempiin konserttipäiviin 4.12, 30.1. ja 13.2. ostetut liput käyvät sellaisenaan puolestaan korvaavassa konsertissa 16.5.2021.

    Sunnuntain 16.5. konsertti myös striimataan G Livelabin nettisivuilla ja G Livelab -applikaatiossa.

    Aikataulut:
    15.5.2021
    Ovet 20:00
    Showtime 21:00
    16.5.2021
    Ovet 18:00
    Showtime 19:00


    Tapahtumat > Keikat

    konsertteja ja Tampereen
    Michael Monroe, Sami Yaffa & Linde Lindström
      su 25.7.
      21:00
      Hintaluokka:  

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    to 25.4.21:00 Stam1naOlympia-kortteli
    to 25.4.23:00 DJ DJCBar Ihku Tampere
    pe 26.4. Ravintola Artturin musavisaRavintola Artturi
    pe 26.4.09:00 - 11:00 Aamiainen Kauppahallissa: 4 Vuodenaikaa4Vuodenaikaa
    pe 26.4.11:00 - 15:00 Ståhlberg Tampella lauantaibrunssiStåhlberg Tampella
    pe 26.4.12:30 All Day BrunchPella's Koskikatu 7
    pe 26.4.17:00 Pianomusiikkia AstorissaRavintola Astor
    pe 26.4.18:00 IHKUn karaokeBar Ihku Tampere
    pe 26.4.18:00 Molli ja ystävyyden taloAhaa Teatteri
    pe 26.4.18:00 Pelti Auki! Festivaali 3.0Olympia-kortteli
    pe 26.4.19:00 Agatha Christien Idän pikajunan arvoitusTampereen Teatteri, Päänäyttämö
    pe 26.4.19:00 HautuumaalaisetTukkateatteri
    pe 26.4.19:00 Saimaa: levynjulkaisuTampereen Tavara-asema
    pe 26.4.19:00 Sirkku Peltola: ReikäleipäTampereen Työväen teatteri
    pe 26.4.19:00 Stand up komedia: Mars vs. Venus? 2-uusintaotteluTTT-Klubi
    pe 26.4.19:00 Tampere Filharmonia: KausikorttikonserttiTampere-talo
    pe 26.4.19:00 Vieras eli Julmurin suviyöTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    pe 26.4.20:00 Amadeus Live: Honey D JonesAmadeus Music Bar
    pe 26.4.20:00 Luukas Oja, Suite GreenTampereen Tullikamari KEIKAT
    pe 26.4.20:00 Säärelä, A3Vastavirta-Klubi Tampere
    2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13