Michael Monroe, Sami Yaffa & Linde Lindström

    Keikat Tampereella toukokuussa 2021

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

      su 25.7.   21:00
      | | iCal

    Legendaaristen Hanoi Rocks -muusikoiden Michael Monroen ja Sami Yaffan sekä mm. HIM-kitaristina tutuksi tulleen Mikko ’Linde’ Lindströmin muodostaman trion keikoilla kuullaan Hanoi Rocks -klassikoita, Michael Monroen soolomateriaalia sekä tarkoin valikoituja covereita. Illat ovat spontaaneja ja biisilistat muokkautuvat kunkin illan tunnelman mukaan.

    Taitavien muusikoiden tiukan yhteissoiton ja hyvän fiiliksen lisäksi keikoista tekee erityisiä niiden aikana kuultavat tarinat. Yleisö pääsee kurkistamaan kulissien taakse ja kuulee kiehtovia tarinoita sekä biisien synnystä että legendojen uran varrelta.
    Kokoonpano sai alkunsa keväällä 2020 kun koronaviruspandemian mukanaan tuomat matkustusrajoitukset estivät Michael Monroen varsinaisen bändin keikat. Trio keikkaili ensin kokoonpanolla, jossa Monroen ja Yaffan rinnalla nähtiin Popedasta tutuksi tullut Costello Hautamäki. Kolmikko kasvatti suosiotaan keikka keikalta. Monroen, Yaffan ja Hautamäen ensimmäinen esiintyminen oli Nelosen Ruutu+ -treenikämppälive ja sen jälkeen kolmikko esiintyi mm. loppuunmyydyllä Allas Sea Poolilla sekä yli 150 000 katselua keränneellä 45 Special -striimikeikalla. Syksyn tullen Costello palasi takaisin Podedan keikoille, mutta Monroe ja Yaffa saivat rinnalleen taitavana kitaristina tunnetun Linden ja trion toiminta jatkuu.

    Aiempiin konserttipäiviin 3.12., 29.1 ja 12.2. ostetut liput käyvät sellaisenaan korvaavassa konsertissa 15.5.2021. Aiempiin konserttipäiviin 4.12, 30.1. ja 13.2. ostetut liput käyvät sellaisenaan puolestaan korvaavassa konsertissa 16.5.2021.

    Sunnuntain 16.5. konsertti myös striimataan G Livelabin nettisivuilla ja G Livelab -applikaatiossa.

    Aikataulut:
    15.5.2021
    Ovet 20:00
    Showtime 21:00
    16.5.2021
    Ovet 18:00
    Showtime 19:00


    Tapahtumat > Keikat

    konsertteja ja Tampereen
    Michael Monroe, Sami Yaffa & Linde Lindström
      su 25.7.
      21:00
      Hintaluokka:  

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    ke 24.4.18:00 IHKUn karaokeBar Ihku Tampere
    ke 24.4.18:00 Samppanjaillallinen – A.BergèreRavintola Kattila
    ke 24.4.19:00 Eerika Rantasen tähänastinen elämäTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    ke 24.4.19:00 Erään itsemurhan anatomiaa Tampereen Työväen teatteri
    ke 24.4.19:00 Eve Risser Red Desert Orchestra: EurythmiaG Livelab Tampere
    ke 24.4.19:00 HautuumaalaisetTukkateatteri
    ke 24.4.19:00 Kaksikielinen pubivisa – Bilingual Pub QuizO'Connell's Irish Bar
    ke 24.4.19:00 MulkoilijatTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 24.4.19:00 - 21:00 Roamin Street Bandin Gumbo Club HuurteessaPublic House Huurre
    ke 24.4.19:00 Taikuri Sakari WileniusKievari Kahdet Kasvot
    ke 24.4.20:15 Kultaisen Apinan pubivisaPub Kultainen Apina
    ke 24.4.21:00 Aikalisän tietovisailuBar Aikalisä
    ke 24.4.21:00 Julian Burdock & Kari PaavolaPaapan Kapakka [keikat]
    to 25.4.09:00 - 11:00 Aamiainen Kauppahallissa: 4 Vuodenaikaa4Vuodenaikaa
    to 25.4.11:00 - 15:00 Ståhlberg Tampella lauantaibrunssiStåhlberg Tampella
    to 25.4.12:30 All Day BrunchPella's Koskikatu 7
    to 25.4.18:00 IHKUn karaokeBar Ihku Tampere
    to 25.4.19:00 Eerika Rantasen tähänastinen elämäTampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö
    to 25.4.19:00 FridaTampereen Työväen teatteri
    to 25.4.19:00 Indie-vierailu Teatteri Telakalla: Köyhää väkeäTeatteri Telakka
    1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12