Maritta Kuula & Karvanopat G Livelabissa

    to 13.8.
    19:00
    G Livelab Tampere | Puutarhakatu 1, Tampere | iCal

    Tampereen G Livelabissa nähdään torstaina Maritta Kuula, joka tunnetaan omaleimaisena ja ainutlaatuisena artistina, jota on vaikea lokeroida. G Livelabiin Kuula saapuu pitkäaikaisen bändinsä Karvanoppien kanssa. Illan avaa tuore, persoonallinen laulaja-lauluntekijä Liila Jokelin.

    80-luvulla Kuula perusti yhdessä Kauko Röyhkän ja Pupu Lihaviston kanssa 500 kg lihaa -yhtyeen, soolouralle hän siirtyi vuonna 1992. Maritta Kuula aloitti soolouransa Maritta Kuula & Karvanopat -albumilla. Vaikka albumin materiaali poikkeaa hiukan Kuulan myöhemmästä tuotannosta, kaikuu siinä jo musiikillisten vaikutteiden rikkaus. Sanoituksissa seikkailee koko ihmisluonteiden kirjo. Huumori ja erilaiset vastakkainasettelut ovatkin Kuulan musiikille tunnusomaisia piirteitä.

    Maritta Kuula jatkaa määrätietoisesti oman polkunsa kulkemista myös vuonna 2020. Pitkän linjan lauluntekijä julkaisi keväällä Moitteita-ep:n, jolta löytyy neljä uutta kappaletta.

    Liila Jokelin on laulaja-lauluntekijä, joka rakastaa vahvaa tarinaa. Melankolista folkia, retrorockia ja takapotku-punkia musiikissaan yhdistelevä artisti julkaisi Risto Ylihärsilän tuottaman esikoisalbuminsa ”Kaamos on huono esileikki” marraskuussa 2019 Helmi Levyjen julkaisemana.

    ”Jokelinin ääni niin laulajana kuin kertojana on sekä dramaattinen että rosoinen, ja ehkä siinä voi kuulla teatterialan taustaa, kuitenkin suodatettuna Helmi-julkaisuille tyypillisen lo-fi -estetiikan läpi (tässä tapauksessa Risto Ylihärsilän tuotantopuolella avittamana). Lähinnä akustinen musiikki pysyy toteutukseltaan yksinkertaisena, mutta ideoiden köyhyyttä se ei tarkoita. Jännittäviä instrumenttiratkaisuja ajelehtii kuulokuvassa taustalla, samalla kun Jokelin itse milloin manaa maailman pahuutta, milloin tunnelmoi kohtalokkaasti himoa ja tuhoa kirvoittavasta lapintytöstä. Singlenä julkaistu ja levyn päättävä Kuolleiden puolue saattaa olla vuoden paras biisi – nautinnolliset maailmanlopun orgiat, jotka tarjoillaan arvaamattoman artistitulokkaan kaikkein oivaltavimpien kielikuvien kera.”
    – Soundi


    Tapahtuma > Keikat


    Maritta Kuula & Karvanopat G Livelabissa
    to 13.8.
    19:00
    Hintaluokka: 25
    Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    G Livelab Tampere

    G Livelab Tampere
    Puutarhakatu 1
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

    Ilmoita tapahtuma tästä