PERUUNTUNUT: Kiroilua

    ke 26.1. 19:00
    TTT-Klubi | Hämeenpuisto 28 - 32, Tampere | iCal

    Kiroilua kertoo kiroilusta, sanojen mahdista, ja armottomasta vitutuksesta – ja mitä sille pitäisi tehdä. Kautto, Muje ja Raitolehto alkoivat kokoontua kevään 2020 mittaan Kauton työhuoneeseen kiroilemaan, maistelemaan kirosanoja, sitä mitä niillä saadaan aikaan ja mikä niistä tekee voimasanoja.

    Yritettiin myös keksiä uusia kirosanoja, tehdä kiroilusta runoutta, ja välillä se toimikin. Pääasiassa puhuttiin kaikesta siitä mikä vituttaa; suoraan, perusteellisesti ja usein huutaen. Ja olihan se puhdistavaa. Aiheet rönsyilivät henkilökohtaisen, arkisen ja kosmisen välillä, ja Kautto teki muistiinpanoja. Välillä kerrottiin vitsejä, tai pidettiin muuten räyhäkkää, että uskallettiin olla parkumatta herkkiä.

    Kun vihko oli täynnä, Kautto vetäytyi jonnekin puskaan, ja palasi mukanaan Tommin ja Samulin suuhun kirjoitettu, sessioiden tunnelmaa kunnioittava teksti, joka paljastui lukiessa näytelmäksi. Samuli ja Tommi olivat muuttuneet fiktiivisiksi henkilöiksi nimiltään S ja T, ja kaikki sanottu, kiroiltu tai muuten esiin manattu oli nyt näyteltävässä muodossa. Sitten alettiin harjoitella, ja ilmoitettiin uteliaille, että esitetään sitten kun on vittu valmista.

    Kantaesitys oli 28.10.2020 TTT-Klubilla.


    Tapahtumat > Teatteri ja tanssi


    PERUUNTUNUT: Kiroilua
    ke 26.1.
    19:00
    Hintaluokka: 32,00 / 30,00 / 27,00 €
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    TTT-Klubi

    TTT-Klubi
    Hämeenpuisto 28 - 32
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    TTT-Klubi tarjoaa musiikin ja komedian ystäville uniikin tilan ja konseptin, jollaista ei muualla Tampereella löydy. Keikkoja ja komediaa näkee läheltä ja mukavasti istuen, ravintolapalvelut tietysti baari on käden ulottuvilla. TTT-Klubin kotisivut

    TOIMITUKSEN VINKKI! Muistathan varata lipun yhteydessä myös hotellihuoneen ja pöydän lähiravintolasta!

    Tampereen Työväen Teatteri on Tampereella vuodesta 1901 lähtien toiminut teatteri ja Suomen ainoa ammattiteatterina toimiva työväenteatteri. Wikipedia

    TOIMITUKSEN VINKKI! Muistathan varata lipun yhteydessä myös hotellihuoneen ja pöydän lähiravintolasta!

    Ravintolat TTT-Klubin läheisyydessä

    Ravintola Aisti TampereAisti

    Etäisyys 50 m


    Henriks

    Etäisyys 70 m


    Grillsson

    Etäisyys 120 m


    Ravintola-Tampere-Pyy-1Kortteliravintola Pyy

    Etäisyys 450 m


    Hotellit TTT-Klubin läheisyydessä

    Cumulus HameenpuistoScandic Hämeenpuisto

    Etäisyys 300 m

    TTT-Klubi KOHOKOHTIA

    Ilmoita tapahtuma tästä