Kalevauva.fi

    Kalevauvan keikat Tampereella

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

      pe 29.10.   21:00
      G Livelab Tampere | G Livelab Tampere, Tampere, 33210 | iCal

    Tampereen G Livelabissa perjantaina 29.10. esiintyvä Kalevauva.fi on Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama nykypäivän folkpop-duo, jonka sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta, internetin keskustelupalstoilta.

    Vuonna 2016 perustetun Kalevauvan meno on ollut heti alusta lähtien hurjaa. Helsingin sanomat tituleerasi kokoonpanoa “kesän 2016 ehkä puhutuimmaksi bändiksi” ja kaksikko on ollut mediassa isosti esillä vieraillen lukuisissa TV-ohjelmissa aina Possesta Venla-gaalaan. Kalevauva.fi julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2017 ja on sittemmin hurmannut myös festivaaliyleisöjä aina Provinssista Pori Jazziin. Livekeikoilla Kalevauva.fi on parhaimmillaan ja siitä kertovat hurmioituneet yleisöt ympäri Suomen.

    Vuonna 2018 Aapo ja Kimmo valittiin Vuoden Vantaalaisiksi ja kaksikon keräämistä teksteistä julkaistiin runokirja ”Kalevauvala”. Vuosi 2019 toi mukanaan kolmekin kesähittiä. Alkukesän viraalihitti ”Lomalle Lompsis” levisi kulovalkean tavoin keräten tuhansia jakoja ja kommentteja, Teflon Brothersien kanssa Fingerpori-elokuvaan tehty ”Juhannussimaa” meni Spotifyn sijalle #1 ja loppukesän ”Sorvin Ääreen” palautti ihmiset hellästi takaisin arkeen. Yhtyeen hehkutettu kakkosalbumi SOME FOLK julkaistiin viime vuonna.

    “Kalevauva.fi kertoo yhteiskunnastamme enemmän kuin sata akateemista tutkimusta.”
    – Tuntematon kommentoija, HS.fi


    Tapahtumat > Keikat


    Kalevauva.fi
      pe 29.10.
      21:00
      Hintaluokka: 29  
      Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    G Livelab Tampere G Livelab Tampere
     G Livelab Tampere
    Tampere
    33210

    Hotellit läheisyydessä

    G Livelab Tampere julkaisi kansainvälisiä nimiä kevään 2024 keikkakalenteriinsa

    G Livelab Tampere KOHOKOHTIA


    Tämän tapahtumapaikan G Livelab Tampere kaikki tapahtumat löydät myös sen omilta kotisivuilta