Jussi & Jussi

    ke 29.1.
    19:00
    Teatteri Telakka | Tullikamarin aukio 3, Tampere | iCal

    Teatteri Telakalla esitettävä Jussi & Jussi pohjautuu osin historiaan, osin vilkkaaseen mielikuvitukseen. Innoituksensa se on saanut kahden taivassalolaisen pappilarengin, Heikki Pekanpojan ja Heikki Mikonpojan tarinasta. Kyseiset Heikit olivat Suomen ensimmäiset nimeltä tiedetyt homoseksuaalit ja heidät teloitettiin vuonna 1665 sodomiittisesta synnistä syytettyinä.

    Miten perinteinen, vuosisatainen ”toiseus” voi yhä edelleen aiheuttaa pelkoa? Missä vaiheessa pelko loppuu ja mitä sitten tapahtuu, kun se loppuu?

    Esitys muistuttaa varmalla kädellä katsojaa ihmisen ajattomasta suoraviivaisuudesta ja näköalattomuudesta, jonka seuraamuksia saamme tänäänkin seurata. Sen musiikillisessa maailmassa on vaikutteita paitsi suomalaisesta kansanmusiikista, myös maailmanmusiikkitraditioista ja modernin musiikin konventioista. Teoksen livemusiikista vastaa Pekko Käppi & K:H:H:L -yhtye, joka nähdään näytelmän Kohtalottarina. Heikkien kohtalo huutaa balladimuotoista, moniuloitteista, ehkä vähän karnevalististakin ja eri ajoissa liikkuvaa tarinaa, jota heistä ei aikanaan kirjoitettu.


    Tapahtuma > Keikat


    Jussi & Jussi
    ke 29.1.
    19:00
    Hintaluokka: 26,50 €
    Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Teatteri Telakka

    Teatteri Telakka
    Tullikamarin aukio 3
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    Kulttuuritalo Telakan terassilla ja ravintolasalissa on viikoittain monipuolista livemusiikkia. Yläkerran Teatteri Telakka on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava ammattiteatteri.

    Telakkamainen kotoisan boheemi tunnelma on niin ainutlaatuinen, että siihen kannattaa tutustua eri aikoina. Se on aito kulttuuritalo, joka muuttaa muotoaan niin päivin ja öin kuin myös kesällä ja talvella. Talkootyönä vanhasta viljamakasiinistä kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty ravintola Telakka on nähtävyys itsessään.

    Ravintolaesittely: Telakka

    Livemusiikki: http://telakka.eu/ravintola/ohjelma

    Teatteriesitykset: http://www.teatteritelakka.fi

    KOHOKOHTIA

    ke 18.3.19:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    su 22.3.14:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    ke 25.3.19:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    pe 27.3.19:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    la 28.3.14:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    to 2.4.19:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    su 5.4.14:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    to 16.4.19:00 Suksitango Teatteri Telakka
    pe 17.4.19:00 Suksitango Teatteri Telakka
    su 19.4.19:00 Suksitango Teatteri Telakka
    ma 20.4.19:00 Suksitango Teatteri Telakka
    ke 22.4.19:00 Suksitango Teatteri Telakka
    to 23.4.19:00 Suksitango Teatteri Telakka
    ti 28.4.19:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    ke 29.4.19:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    su 3.5.14:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    to 7.5.14:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    pe 8.5.14:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    ke 13.5.14:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    pe 15.5.14:00 Syd Barrett – hiljainen ja pieni rock-näytelmäTeatteri Telakka
    1 2