Rockfest 2020

    Ironmaiden keikka Tampere
    pe 5.6. - su 7.6.

    Särkänniemen tapahtumaranta | Särkänniemi, Tampere | iCal

    Maailman suurimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Iron Maiden esiintyy Rockfest-festivaalin pääesiintyjänä 5.-7.6. 2020 ensimmäistä kertaa Tampereella pidettävillä festivaaleilla. Festivaaleilla nähdään myös harvoin kotimaassaan keikkaileva Nightwish. Esiintyjälista ja tarkempi aikataulu täydentyy.

    OHJELMA

    Perjantai 5.6.2020: Sabaton, Amaranthe, Amorphis, Michael Monroe, British lion, Lost society

    Lauantai 6.6.2020: Iron Maiden, Battle beast, Apulanta, Sonata arctica

    Sunnuntai 7.6.2020: Nightwish

    Rock-legenda Iron Maiden saapuu Tampereella järjestettävän Rockfestin pääesiintyjäksi kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.-7.6.2020. Esiintyminen on osa yhtyeen laajamittaisen Legacy of the Beast -maailmankiertueen loppuhuipennusta. Yhtye on soittanut vuonna 2018 alkaneella kiertueellaan liki 2 miljoonalle fanille 39 maassa mukaan lukien Rock in Rio -festivaalin, jossa paikalla oli 100 000 hengen yleisö. Iron Maidenin keikat ovat täynnä hittejä ja fanien suosikkikappaleita. Yhtye lupaa Legacy of the Beast -keikan tarjoavan huikean show’n, jossa on antia niin hardcore-faneille kuin festivaalikävijöille.

    ”Meillä on ollut mahtava kiertue. Kaikki lavashow’sta rekvisiittaan – mukaan lukien Eddie – ovat keränneet ilmiömäistä palautetta. Koko bändillä on ollut todella mukavaa ja odotamme innolla, että saamme tuoda tuotantomme Rockfestiin, ja soittaa niin uusille kuin vanhoille faneillemme!”, sanoo yhtyeen laulaja Bruce Dickinson.

    Yli 44 vuoden aikana 90 miljoonaa levyä myyneen Iron Maidenin fanikunta koostuu useista sukupolvista. Brittilegendan tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa “The Trooper”, ”Hallowed Be Thy Name”, ”Fear Of The Dark” ja ”The Greater Good Of God”. Bändin keulakuvana ja laulajana toimii yksi maailman tunnetuimmista metalliäänistä Bruce Dickinson. Bändin tavaramerkki, maskotti Eddie, vierailee yhtyeen keikoilla osana massiivista ja visuaalisesti näyttävää lavashow’ta.

    Rockfestin toinen kiinnitys on harvoin kotimaassaan konsertoiva Nightwish, joka julkaisee keväällä uuden albumin. Rockfestin keikka on yhtyeen ensimmäinen live-esiintyminen Suomessa uuden materiaalin myötä. Lisää artistijulkistuksia on tulossa vielä ennen joulua ja kevään aikana.

    – On mahtavaa päästä tekemään Suomen suurinta rock-festivaalia Rockfestiä Tampereella ja vieläpä täysin uudella alueella. Alue saa kasteensa todellisten rockjättiläisten seurassa!, Nelonen Media Liven promoottori Timo Isomäki iloitsee.

    Rockfest avaa Tampereen uuden suurtapahtuma-alueen, Näsijärven maisemissa sijaitsevan Särkänniemen tapahtumarannan

    Festivaali siirtyy Tampereelle ja nousee Tampereen Särkänniemen tapahtumarantaan, joka on merkittävä tapahtumakäyttöön suunniteltu uusi alue Tampereen Näsijärven maisemissa. Rockfest on aiemmin järjestetty Vantaalla ja Hyvinkäällä.

    – Saamme olla ylpeitä, että Tampere kiinnostaa tapahtumajärjestäjiä ja maailmanluokan esiintyjiä. Tärkeä osa kehitystä on pitkään suunnitellun ja tapahtumatuotannon mitat täyttävän Särkänniemen tapahtumarannan käyttöönotto. Tapahtumaranta saa parhaimman mahdollisimman avauksen, kun siellä esiintyy kesäkuussa kansainvälisesti tunnetut tekijät niin meiltä kuin muualta. Rock on osa Tampereen peruskalliota, joten rock-festivaalin luonteva koti ja areena ovat tietenkin täällä, toteaa Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly.

    Särkänniemen tapahtumarannan saavutettavuudesta kävellen, pyöräillen, julkisilla ja etäpysäköintialueelta liityntäkuljetuksin tulee infoa kevään aikana tapahtuman verkkosivuille.

    Lipunmyynti Rockfestiin alkoi Tiketissä ja Lippupisteessä to 7.11. klo 11.00.


    Tapahtuma > Festivaalit


    Rockfest 2020
    pe 5.6. - su 7.6.

    Hintaluokka: Useita lipunhintoja Tiketti.fi
    Tapahtuma verkossa

    Iron Maiden Rockfestin pääesiintyjänä – sunnuntaina Nightwish


    Tapahtumapaikka


    Särkänniemen tapahtumaranta
    Särkänniemi
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

    pe 5.6. - su 7.6. Rockfest 2020Särkänniemen tapahtumaranta