Ex Tuuttiz + Good Boys

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

      pe 10.3.   21:00
      G Livelab Tampere | G Livelab Tampere, Tampere, 33210 | iCal

    Tampereen G Livelabissa nähdään yhteiskeikalla perjantaina 10.3. Ex Tuuttiz eli entinen Tuuttimörkö ja Good Boys.

    Tuuttimörkönä tunnettu rap-artisti hylkäsi nimensä ja tunnetaan nykyään nimellä Ex Tuuttiz.

    “Nimen vaihtaminen merkitsee minulle vapautumista. Aloin tehdä Kromihampaan jälkeen uutta Tuuttis-levyä, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Olin täysin jumissa. Lopulta turhauduin tilanteeseen. Päätin ottaa Tuuttista tukasta kiinni ja riuhtaista kunnolla. Se ilmeisesti toimi! Jäljelle jäi vain hiustuppoa pitelevä Tuuttimörön kalpea, mutta hieman vapaampi aave, Ex Tuuttiz.”

    Ex Tuuttiz on julkaissut urallaan kolme albumia, joista vuonna 2016 julkaistu Kromihammas nousi myös Suomen albumilistan ykköseksi. Artistin tuorein pitkäsoitto ”Kaikki keil on välii digaa Ex Tuuttizt” ilmestyi keväällä 2020. Helsingin Sanomat hehkutti julkaisua neljän tähden arviossaan artistin tähän mennessä parhaaksi levyksi. Ex Tuuttiz on työstänyt viime ajat ahkerasti uutta materiaalia ja sitäkin tullaan kuulemaan pian.

    Illan avaa kovassa nosteessa oleva Good Boys.

    – Goodit Boyssit tulee livelabroihin lämppäämään Eks Tuuttitst, ja sit sua hämmästyttää ja kummastuttaa, pieni kulkija. Kuuntele. Niitä on niin monta, että meinaa yhen käden sormet loppua. Ne on niin söpöjä, että sä punastut ja pomppaat. Ne räppää niin taitavasti, että sä inspiroidut ja alotat räppiharrastuksen kotimatkalla ja iloitset siitä lopun elämääsi. Ihan oikeesti! Nä hä si ä!

     


    Tapahtumat > Keikat


    Ex Tuuttiz + Good Boys
      pe 10.3.
      21:00
      Hintaluokka: 25  
      Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    G Livelab Tampere G Livelab Tampere
     G Livelab Tampere
    Tampere
    33210

    Hotellit läheisyydessä

    G Livelab Tampere julkaisi kansainvälisiä nimiä kevään 2024 keikkakalenteriinsa

    G Livelab Tampere KOHOKOHTIA

    la 30.3.21:00 IrinaG Livelab Tampere
    ke 3.4.19:00 Timo Kahilainen Just in Time (albumijulkkarit)G Livelab Tampere
    pe 5.4.21:00 Silvennoinen & Hela & BandG Livelab Tampere
    la 6.4.21:00 IisaG Livelab Tampere
    ke 10.4.21:30 Tampere Biennale: Kumpuvaara - Rautiola - Ranta Toisia todellisuuksiaG Livelab Tampere
    to 11.4.19:00 Edu KettunenG Livelab Tampere
    la 13.4.14:00 Tampere Filharmonia esittää: Juuret risteyksissäG Livelab Tampere
    la 13.4.21:00 LOPPUUNMYYTY: Viitasen Piia: Ihmisen aikaG Livelab Tampere
    ke 17.4.19:00 Marko Haavisto & PoutahaukatG Livelab Tampere
    to 18.4.19:00 John Surman Quartet: Words Unspoken (UK)G Livelab Tampere
    to 25.4.19:00 Iron Country SistersG Livelab Tampere
    to 2.5.19:00 Emmi Uimonen & The Wind MachineG Livelab Tampere
    ma 6.5.19:00 Josephine Foster (US) + Joose KeskitaloG Livelab Tampere
    to 9.5.19:00 Timo Lassy TrioG Livelab Tampere
    ti 14.5.19:00 Dominic Miller: The Vagabond TourG Livelab Tampere
    pe 21.6. Napanderfest 2024G Livelab Tampere
    pe 26.7.20:00 Verneri Pohjola: Exotic MatterG Livelab Tampere


    Tämän tapahtumapaikan G Livelab Tampere kaikki tapahtumat löydät myös sen omilta kotisivuilta