Espoo Big Band feat. Marzi Nyman & Mirja Mäkelä

    pe 15.2.
    19:30
    O’Connell’s | Rautatienkatu 24, Tampere | iCal

    Tampere-talon yleisön eteen nousee perjantaina 15.2. Marzi Nymanin ohjastama Espoo Big Band, joka on Suomen suurten jazzorkestereiden parhaimmistoa. Konsertin ensimmäisellä puoliajalla EBB:n solistina esiintyy Mirja Mäkelä. Hän on kuulunut kotimaisten jazzlaulajien kärkeen jo pitkään luoden määrätietoisesti omaa tyyliään niin laulajana kuin säveltäjänäkin.

    Aasian, Australian ja Brasilian kiertueiden lisäksi EBB on esiintynyt useilla maailman kuuluisimmista jazzfestivaaleista sekä julkaissut yksitoista albumia. Viime kesänä EBB esiintyi Rotterdamin North Sea Jazzissa, joka on yksi Euroopan suurimmista jazzfestivaaleista.

    Legendaarinen levy-yhtiö EMI Blue Note julkaisi EBB:n vuonna 2016 ilmestyneen ja innostuneen vastaanoton saaneen ”Lauma”-albumin. Helmikuussa saksalainen Galileo Music julkaisee yhtyeen uuden albumin ”Espoo Suite”, jonka sävellyksistä vastaa yhtyeen kapellimestarina viime vuodet toiminut Marzi Nyman. Kuulijat pääsevät mielikuvitusmatkalle Espooseen ja seuraamaan muun muassa vauhdikasta pirtun salakuljettajan takaa-ajoa sekä kiihkeää kamppailua paikallisella urheiluareenalla.

    Mirja Mäkelä on johtanut omia yhtyeitään yli 20 vuotta sekä toiminut useiden pienyhtyeiden ja big bandien solistina. Nyt kuultavat sävellykset ovat pääosin Mirja Mäkelä Trion levyiltä ”Runoisa” ja ”My Hidden Joys”. Tekstit ovat suomalaisilta runoilijoilta sekä osin Mäkelän omia. Sovituksista vastaavat Mikko Hassinen, Ville Vannemaa ja Marzi Nyman.

    Espoo Big Band
    Kapellimestari Marzi Nyman
    Laulusolisti Mirja Mäkelä

    Konsertin kesto on noin kaksi tuntia, konsertissa on väliaika.

    Huom! Esityksessä on K-18 anniskelualue permannon riveillä 12-17. Anniskelualueelle lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman.


    Tapahtuma


    Espoo Big Band feat. Marzi Nyman & Mirja Mäkelä
    pe 15.2.
    19:30
    Hintaluokka: 35 €
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    O’Connell’s
    Rautatienkatu 24
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

    ti 18.6. - su 25.8. Andy Warhol Posters -näyttelyO'Connell's
    pe 30.8.19:00 Bonnie Tyler (UK)O'Connell's
    ti 24.9.19:00 Juice OriginalsO'Connell's
    ma 7.10.19:00 Dire Straits ExperienceO'Connell's