Dream Theater

    Dream Theater -konsertti Nokia Arena Tampere

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

      to 2.2.   18:00
      Nokia Arena | Kansiareena, Tampere, 33100 | iCal

    Kansainvälinen progejättiläinen ja kaksinkertainen Grammy-ehdokas Dream Theater nähdään helmikuun alussa Suomessa kahdella erikoiskeikalla Tampereella ja Oulussa.

    Konsertissa kuullaan uusimman studioalbumin, A View From The Top Of The World sekä aikaisemmin livenä vain levyiltä nautittuja helmiä. Massiivinen Top Of The World Tour alkoi jo kuukausi sitten Yhdysvalloista, ja Tampereen Nokia Arenan konsertti on osa tätä kokonaisuutta.

    Nokia Arenan konsertti toteutetaan avoimena black boxina, eli vain permanto sekä alakatsomon päätykaaren liput ovat myynnissä.

    Dream Theater eli James LaBrie, John Petrucci, Jordan Rudess, John Myung sekä Mike Mangini joutuivat päättämään edellisen, loppuunmyydyn maailmankiertueensa kesken pandemian iskettyä, mutta pakkoloma kiertämisestä toi uudelle levylle täysin uusia ulottuvuuksia loputtomalta tuntuvan ajan myötä.

    – Me vain rakastamme instrumenttiemme soittamista, se ei mene koskaan pois. Rakastamme olla luovia ja luoda uutta musiikkia, ja vaikka olemme saaneet tehdä tätä niin pitkään, emme ota koskaan tätä itsestäänselvyytenä. Kun olemme yhdessä, tiedämme, että emme voi pettää omia tai faniemme odotuksia, joten yritämme vain kovemmin, uuden albumin myös tuottanut Petrucci muotoilee.

    – Lähestymme jokaista albumia kuten se olisi ensimmäisemme. Tämä on ollut jo nyt uskomaton matka, mutta emme aio lopettaa, LaBrie lisää.

    Urallaan yli 15 miljoonaa levyä myynyt kaksinkertainen Grammy-ehdokas on saanut lukuisia huomionosoituksia vuosien mittaan: yhtye on listattu esimerkiksi Rolling Stone -lehden “100 Greatest Metal Albums of All-Time -listalle Images & Words -albumillaan, seuraava levy Awake oli Guitar World oli listan ykkösenä Superunknown: 50 Iconic Albums That Defined 1994 -listalla, ja Metropolis Pt. 2: Scenes from a Memory päätyi ykköseksi fanien päättämässä Rolling Stone -lehden Number One All-Time Progressive Rock Album -äänestyksessä – nämä vain esimerkkeinä loputtoman listan saavutuksista.

     


    Tapahtumat > Festivaalit


    Dream Theater
      to 2.2.
      18:00
      Hintaluokka: 81,50 €   Lippu.fi

    Tapahtumapaikka


    Nokia ArenaNokia Arena
     Kansiareena
    Tampere
    33100

    Hotellit läheisyydessä

    Nokia Arena on tunnettu aiemmin myös nimillä Tampereen kansiareena, Tampereen kannen areena ja Uros Live -areena.

    Nokia Arenan konsertit ja keikat

    Nokia Arenan konsertit – Kohokohdat 2022 ja 2023 Tampereella

    TOIMITUKSEN MAJOITUS- JA RAVINTOLAVINKKI ENNEN TAPAHTUMAA!
    Ravintola Saivo Kitchen & Bar

    Nokia Arenan kotisivut

    Katso myös parhaat baarit lähellä Nokia Areenaa

    Uusi pubi Old Mates on aitoja brittiasioita laseissa ja lautasilla – keittiö panostaa käsityöhön lounaasta à la carteen

    Nokia Arena KOHOKOHTIA


    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({}); Tämän tapahtumapaikan Nokia Arena kaikki tapahtumat löydät myös sen omilta kotisivuilta