Knipi, Topi Saha

    la 7.12.
    20:45
    Olympia-kortteli ÄLÄ KÄYTÄ | Satakunnankatu 10, Tampere | iCal

    Suomalaiseen popmusiikkiin vahvan jälkensä säveltäjänä jättänyt Knipi julkaisi odotetun, oman soololevynsä ja esiintyy lauantaina 7.12. Tampereen Olympiassa.

    Jukka Immosen tuottamalta albumilta saatiin syksyllä ensimmäinen single Katkoviivoja.

    Egotripin perustajajäsenenä ja kitaristina parhaiten tunnettu Knipi on saavuttanut tähänastisella urallaan neljä Emma-palkintoa sekä lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Hän on säveltänyt biisejä Egotripin lisäksi mm. Anna Puulle, Irinalle, Jonna Tervomaalle ja Jenni Vartiaiselle.

    – Kun joku joskus 10 vuotta sitten kysyi minulta, että aionko koskaan tehdä soololevyä, vastasin että ’tuskin’. En ollut aiemmin kokenut siihen tarvetta. Viimeisen parin, kolmen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut miettiä mitä minusta artistina jää jälkipolville. Olenko aina vain osa ryhmää tai laulunkirjoittaja muille artisteille? Havahduin ajatukseen, että olen jo päälle neljänkymmenen ja ajatus siitä, että en ole koskaan julkaissut mitään täysin omaa alkoi kalvaa mieltäni. Nyt oma sooloalbumini on vihdoinkin valmis, kertoo Knipi.

    Tulevalla albumilla ovat mukana Knipin lisäksi kosketinsoittaja Jussi Liimatainen (Anna Puu), rumpali Heikki Kytölä (PMMP, Lauri Tähkä) ja basisti Anssi Maasalo (Egotrippi).

    Illan avaa Topi Saha

    Knipi / Olympia, Tampere 7.12.2019.
    Ovet 20:00
    Topi Saha 20:45
    Knipi 22:00
    Liput 18/20€
    Ennakkoliput: www.tiketti.fi


    Tapahtuma > Keikat


    Knipi, Topi Saha
    la 7.12.
    20:45
    Hintaluokka: 18/20
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Olympia-kortteli ÄLÄ KÄYTÄ
    Satakunnankatu 10
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

    Ilmoita tapahtuma tästä