Baskilmaan gastronomisen kulttuurin asiantuntija ja enologi Juan Antonio Bilbao Etxenagusia on Tamperradan pintxo-kisan uusi tuomari. Kuva: Mikko Reinikka

Vuosi vuodelta yhä suuremmaksi kasvava pintxoinen Tamperrada-ravintolafestivaali on saanut uuden tuomarin ja asiantuntijan remmiinsä. Juan Antonio Bilbao Etxenagusia on baskilainen enologi, viininviljelyksen, viiniopin ja viininvalmistuksen maisteri ja Baskimaan gastronomisen kulttuurin tunnettuuden Basking Food Fest -projektimies.

Kun Bilbao Etxenagusia kuuli Tamperradasta, hän ei ollut aluksi uskoa korviaan.

– Kuka on tämä hullu mies, joka organisoi suurta pintxotapahtumaa Suomessa, keskellä ei mitään, Bilbao Etxenagusia kertoo tuumanneensa.

– Se miten tapahtuma on kasvanut seitsemässä vuodessa, on upea juttu. Tapahtuman luoja Mikko Reinikka on todellinen baskiruokakulttuurin lähettiläs Suomessa ja tulemme tekemään asian tiimoilta paljon yhteistyötä.

Yhteistyö näkyy esimerkiksi siinä, että Tamperradan pintxo-kilpailussa on tänä vuonna uusi sarja, jossa arvioidaan ravintolan pintxojen kokonaistarjontaa, tunnelmaa sekä autenttisuutta baskikulttuurin näkökulmasta. Bilbao Etxenagusia on lupautunut tulemaan elokuussa Tampereelle viikoksi tuomaroimaan tätä osa-aluetta. Muut palkinnot ovat tuomariston valitsema gastronomisesti kiinnostavin kilpailuannos sekä yleisön valitsema oma suosikki. Tuomaristona toimivat Bilbao Etxenagusian lisäksi kilpailun järjestäjä, päätuomari Reinikka sekä keittiömestarit Anette Mellin ja Marko Alenius.

Kilpailussa on tänä vuonna mukana 66 ravintolaa, jotka tarjoavat pintxoja 19.–23. elokuuta.

– Tamperrada on loistava esimerkki, kuinka baskikulttuurin parhaita paloja voi tuoda osaksi omaa tapahtumaa. Pintxo-kulttuuri sopii mainiosti alentamaan kuluttajien kynnystä astumaan sisään ravintolaan ja käyttämään palveluja enemmän. Vielä kun viinien tolkuton hinnoittelu saataisiin Suomessa kohtuullisemmaksi, Bilbao Etxenagusia toivoo.

Paitsi että Bilbao Etxenagusia johtaa yhteistyössä Baskimaan itsehallintoalueen hallituksen kanssa Basking Food Fest -projektia, koulutti hän sommelier-opiskelijoita Bilbao-Artxandan ravintolakoulussa yli 10 vuoden ajan. Bilbao Etxenagusia on lisäksi toiminut vuodesta 2007 enologisena neuvonantajana maailmankuululle Gramona-cavavalmistajalle.

Tamperradan vuoden 2019 kilpailuannokset julkaistaan Vapun jälkeisellä viikolla toukokuussa.

Tapahtuman kotisivut: Tamperrada