Näsijärven rantakalliolla Finlaysonin Palatsin puistossa on komea kotka, jonka siipien kärkiväli on yli neljä metriä. Kansallismaisemista, aivan Tammerkosken niskalla sijaitseva Kotkankallio on yksi Tampereen historiallisesti merkittävimpiä nähtävyyksiä, vaikkakin melko tuntematon.

Keisari Aleksanteri I:n kunniaksi pystytetty veistos on todennäköisesti Tampereen vanhin.

Tammerkoski on yksi Suomen kansallismaisemista. Jos mennään vielä kymmenisen tuhatta vuotta ajassa taaksepäin, paikka on geologisestikin kiehtova. Tampereen historia Pohjolan merkittävimpänä teollistuneena sisämaakaupunkina sai alkunsa juuri tästä kohdasta. Jääkauden jälki-ilmiönä ja maan noustessa Näsijärven virtaussunta muuttui radikaalisti, kun vesi murtautui lopulta läpi kallioiden villinä koskena kohti muinaista Pyhäjärveä.

Tuhansia vuosia sitten Pyynikinharju vielä salpasi veden ja muinaisen Näsijärven vedet laskivat Pohjanlahteen Lapuanjoen kautta, kunnes vesi murtautui uusiin uomiinsa. Tampereen teollisen historian edellytys, virtaava vesi oli syntynyt.

Kotkankalliolle on vapaa pääsy ja alueella toimivan puistoravintola Finlaysonin Palatsin asiakkaille on alueella ilmainen pysäköinti.

Turkulainen ehdotti Tampereen kaupungin perustamista. Ruotsalainen kuningas julisti Tampereen kaupungiksi ja venäläinen liikemies teki siitä kukoistavan.

Tampereen kaupungin syntyhistoria lyhyesti

Kustaa III perusti Tampereen 1779 turkulaissyntyisen kirkonmiehen ehdotuksesta. Syrjäisen takamaan asukkaat olivat silloin vielä maanviljelijöitä ja Tammerkoski virtasi lähes vapaana. Ruotsin kuningas ymmärsi aluuen mahdollisuudet ja uskoi kosken tuovan valjastettuna kruunulle verotuloja.

Finlaysonien toimesta teollisuus käynnistyi ja luotiin tärkeät edellytykset taloudelliseen menestykseen sekä kasvuun, jonka toteuttivat Pietarista Suomeen muuttaneet Nottbeckit. Ennen Wilhelm Von Nottbeckiä Tampereen suurin tehdas oli alueella sijaitseva viinapolttimo. Keisari Aleksanteri I vieraili Tampereella vuonna 1819.

Lähteenä: http://www.akseli.tampere.fi/koski/finlays/palatsi.htm, https://fi.wikipedia.org/wiki/Kotkankallion_muistomerkki

Vegeburgeri nousi Finlaysonin Palatsin terassilistan hitiksi

Tampella houkuttaa uusin annoksin, kesäjuomin ja Vapriikinraitein