Eettisyys, ekologisuus ja kotimaisuus ovat usein laaturavintoloita yhdistäviä tekijöitä. Kun kotimaiset huippuraaka-aineet ja käsityö kohtaavat, syntyy herkkuja, joita voimme ylpeinä tarjoilla ja iloiten herkutella. Hauhalan Hanhifarmin hanhi on hieno esimerkki laatutuotteesta, joka on löytänyt tiensä niin tamperelaisten ravintoloiden keittiömestareiden käsiin kuin Kauppahalliin ja ruokakauppoihinkin.

Hauhalan Hanhifarmin hanhenrintaa tarjoiltiin viime vuonna Vaihmalan Hovin Viinillisen Viikonlopun illalliskokonaisuudessa. Annoksessa on hanhenrintaa kartanon keittiön yrttisuolassa graavattuna, aprikoosipyreetä ja mustaherukkaa. Kuva: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

Teimme alkuvuodesta pientä salapoliisityötä ja selvitimme, missä hanhea liikkuu tällä hetkellä. Hauhalan Hanhifarmin Virpi Rantalaisen vihjeillä pääsimme jäljille.

– Tällä viikolla menee hanhenkoipia ravintola Mylläreihin sekä tuotenäytteitä tutustumista ja koeannoksia varten Pikkubistro Kattilaan. Lisäksi Kauppahallin Lihakippareiden kautta toimitetaan parhaillaan hanhenlihaa Heinätorille, Rantalainen luettelee.

Jutun julkaisuhetkellä hanhea onkin eri muodoissa näiden ravintoloiden ruokalistoilla. Kotimaisuutta ja lähituottajia hyödyntävän Pikkubistro Kattilan ruokalistan suunnitelussa Anette Mellin kertoo Hauhalan hanhen olleen luonnollinen valinta, kun haluttiin kotimaista hanhea annokseen. Pääruokana tarjoiltavan hanhen kanssa lautaselta löytyy punakaalia ja päärynää.

Myllärien keittiöpäällikkö Susanna Rytkönen on tuonut uusia pientuottajien raaka-aineita ravintolan tarjontaan. Esimerkiksi juuri hanhenkoipi tulee pysymään ravintolan ruokalistalla mahdollisesti koko kevään.

– Monelle asiakkaalle kotimainen hanhi on ollut ravintolassa uusi kokemus ja se on saanut paljon positiivista palautetta, Rytkönen kertoo.

Annoksessa siivekäs on saanut hanhiliemipohjaisen stout-glaseerauksen ja kaverikseen sieni-juurespyreetä. Rytkönen kertoo, että seuraavalla listalla hanhi saa keväisempiä komponenttimakuja ympärilleen.

Myllärien keittiöpäällikkö nauttii haasteista – pientuottajien raaka-aineita ja runsaammin kasvisruokia lautasille

Hauhalan tilalta tiedetään, että viime syksynä hanhea oli käytössä Ravinteli Berthassa, kuten monena syksynä perätysten. Hanhea on ollut lautasilla myös Näsinneulassa sekä Liv:ssä.

Itse törmäsimme raaka-aineeseen viime syksynä Vaihmalan Hovin Viinillisen Viikonlopun illalliskokonaisuuteen tutustuessamme. Jutun voi lukea tästä:

LA 9.11. | Vaihmalan Hovin Viinillinen Viikonloppu Rovellotti-viinein ja keittiötiimin huikein menuin – Suosittu tapahtuma kasvoi kaksipäiväiseksi

Lue lisää maan ainoasta hanhitilasta, joka toimii Mikkelin Anttolan Hauhalassa.

Hanhifarmista tuli valtakunnallinen brändi