Tampellassa pääsee nauttimaan neljää suomalaisen Ainoa Wineryn viiniä. Valmistuksessa on käytetty raaka-aineita suoraan suomalaisesta luonnosta: hillaa, vadelmaa, mustikkaa, puolukkaa, kuusenkerkkää sekä hunajaa. Tutustu viineihin vaikka tastingin muodossa esimerkiksi aterian loppuhuipennuksena.

Tampellan ravintolapäällikkö Lasse Haapa on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa ja kohottanut suomalaiset viinit aterian loppuhuipennukseksi. Nyt ravintolan jälkiruoille löytyy villimarjaisat viinikumppanit Ainoa Wineryn maineikkaista ja voitokkaista viineistä. Niitä voi nauttia myös jälkiruoan asemesta, sillä upeat marjaviinit ovat tastingin muodossa aterian loppuhuipennus jo itsessään.

– Olen haaveillut jo pitkään sellaisesta jälkiruokalistasta, jonka annoksille olisi Ainoa Winery -suositusviinit. Nyt meillä on neljä kotimaista jälkiruokaviiniä ja niille sopivat jälkiruoka-annokset, kertoo Haapa tyytyväisenä.

Jälkiruoan syömisen sijaan sen voi myös siemailla.

– Jos haluaa vaikka korvata jälkiruoan upeilla marjaviineillä, niin se onnistuu kyllä.

Neljästä Ainoa Wineryn viinistä voi siis muodostaa viinitastingin, joka soveltuu mainiosti vaikkapa aterian loppuhuipennukseksi. Tastingiin kuuluu 4 viiniä 4cl:n annoksin.

Piimäpannacottaa, puolukkaa ja talkkuna-kaurakeksiä kaverinaan Ainoa Wineryn Havu-viiniä. Havu valmistetaan suomalaisista puolukoista, hunajasta ja kuusenkerkistä.

Miksei viinejä voi piipahtaa maistelemaan ihan varta vastenkin. Tai vaikka juustojen kanssa syksyn tummina iltoina.

– Mustikkaviini sopii mainiosti myös juustojen kanssa, sillä siinä on hyvin portviinimäisiä piirteitä. On todella jännittävää löytää mustikasta sellaisia elementtejä.

Annoksellinen Tampellan juustokakkua, suolakinuskia ja itse tehtyä popcornjäätelöä sointuu yhteen Ainoa Wineryn hillasta valmistetun Valokki-viinin kanssa.

Haapa on hullaantunut Ainoan viineistä paitsi maun, myös niiden visuaalisuuden vuoksi.

– Ainoan viineistä välittyy tietty herkkyys ja lempeys. Tuotteet ovat myös äärettömän visuaalisia. Viinit ovat upean värisiä ja pullot tavattoman kauniita, kuvailee Haapa.

Myös Ainoa Wineryn viinien tarina ja niiden raaka-aineille tarkkavaistoiset tekijät saavat kiitosta.

– Mielestäni on hienoa, että tänne tulevat ulkomaalaiset näkevät marjojemme arvon. Me suomalaiset kun olemme niistä ihan turhan vaatimattomia.

Hollolassa toimivan Ainoa Wineryn juomien takana ovat Paola Guerrero de Cohen ja David Cohen. David Cohen valmisti aiemmin viiniä Yhdysvalloissa, jossa on pitkä viinintekemisen kulttuuri. Suomeen muutettuaan Cohen tunnisti oitis villimarjojen viinillisen potentiaalin ja ryhtyi kokeilemaan hyvän rypäletuntuman insinöörismiehen analyyttisellä tarkkuudella, kuinka mustikka, hilla ja vadelma taipuisivat viineiksi. Pariskunta päätti lähettää juomiaan myös kansainvälisille arviointikentille palautetta toivoen. Suomalaiset marjaviinit alkoivatkin herättää välittömästi huomiota ulkomailla ja merkittäviä voittoja alkoi tupsahdella. Esimerkiksi Vaapukka-vadelmaviini nappasi kategoriassaan komeasti kultamitalin vuonna 2017 arvostetussa Pariisin Vinalies International Wine Competitionissa.

Lasse Haapa esittelee Tampellan viinivalikoimaa, josta suuri osa on nähtävillä salissa sijaitsevassa kaapissa.

Vahvan viinillisessä Tampellassa viinejä on esillä näyttävästi heti ravintolan sisäänkäynnin tuntumassa sijaitsevassa kaapissa. Lasiovien läpi voikin käydä ”ikkunaostoksilla” kurkistelemassa ravintolan viinitarjontaa ja potentiaalisia uusia viinimielitiettyjä.

– Viinimme tulevat siiinä upeasti esille. Viinilistan luettelossa viinit jäävät toisinaan vähän nimiensä varjoon. Useinhan viinissä saattaa olla hieno etiketti tai upea pullon muoto, mikä saattaa herättää kiinnostuksen. Kaapissa ne pääsevät oikeuksiinsa.

Viinikaapin yhteydessä on muuten myös puhelinkoppi, jossa voi käydä kaikessa rauhassa kilauttamassa kaverille ja kutsua liittymään viinilliseen seuraan. Vaikkapa Ainoa Wineryn viinien äärelle.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pikilinnan kesäterassi Tammelassa

Tampereen terassit ja kesäkeitaat esittäytyvät

Nyt saa jälleen nauttia ulkona aurinkoisen lämpöisestä ilmasta, eikä tarvitse uhmata säiden jumalia! Tässä terassikauden helmiä Tampereella. Kyttälän ravintolakaupunginosan kesäterassit Terassit lähellä Nokia Areenaa ja Ratinan...

Tampellan syksyssä uusia kalaisia annoksia – vuoropäällikkö Erika Savilahden suosikit

Ravintola Tampella on uudistanut syksyn tullen annoskimaraansa, jolla eväkkäät nousevat vahvasti esille. Lapista kokemusta ammentamassa käynyt vuoropäällikkö Erika Savilahti on erityisen hurmaantunut kalaisiin annoksiin. –...
tampella-kabinetti-tampere

Ravintola Tampellan kabinetin ikkunanäkymissä katseen vangitsee Tammerkosken virtaava vesi

Ravintola Tampella on laadukas ravintola kauniissa kansallismaisemamiljöössä. Ravintolasta on mahdollista varata muusta ravintolatilasta lasiseinin erotettu 40 hengen kabinetti yksityiskäyttöön. Tätä omaa rauhaa kaipaaville ryhmille ja...

Hyvän palvelupelisilmän Lasse Haapa saapui tuhansien tarinoiden Tampellaan