Ramsayn rapusalaatti (etualalla) ja monien makujen Työnpuiston tapaslautanen ovat oivaa terassisyötävää vaikkapa roseekuplivaisen kavereina. Kansallismaisemanäkymistä ja ravintolan antimista voi nautiskella joko paisteessa tai suojassa aurinkovarjon alla.

Ravintola Tampellan kesäkausi on alkanut uudistunein annoshyvyyksin komeissa kansallismaisemissa. Tampellan Lasset eli ravintolapäällikkö Lasse Haapa ja keittiömestari Lasse Niemelä toivottavatkin asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan ruoasta, juomasta, näkymistä ja tietenkin kesästä!

– Meillä voi ruokailla sekä sisällä että terassilla koko listan mitalta. Uudella listalla on paljon raikkaita, tuoreita asioita, kuten esimerkiksi salaatteja. Oma suosikkini niistä on Ramsayn rapusalaatti, Haapa paljastaa.

Tampellaan kesän myötä saapunut uusi hiiligrilli tuo puolestaan annoksiin omaa avotuliaromiaan.

– Halusimme tuoda ruokiin aitoa grillaamisen soundia. Kaikki lihat ja kalat sekä monet kasviksetkin käyvät grillissä saamassa sitä mahtavaa savun makua, Haapa kuvailee.

Ramsayn rapusalaattia eli jättikatkaravunpyrstöjä, marinoitua parsaa sekä sokerihernettä, parmesaania, caesarkastiketta ja ruiskrutonkeja.

Mikäli aurinko intoutuu paahtamaan paisteiselle terassille ihan täysillä tehoilla, on varjon alla kuitenkin mukavaa ruokailla. Myös viilentävät juomat tasoittavat toki tilannetta. Sisätilat taas pysyvät takuuvarmasti mukavissa astelukemissa helteilläkin, sillä ne jäähdytetään ekologisesti koskiveden voimin.

Terassibaari palvelee luonnollisesti ruoan ohella myös kuohuvin ja kuplivin. Piipahtaa voikin myös lasillisille ja pienelle suolapalalle vaikka suositun tapaslautasen muodossa. Hulppeat vesivirtailevat maisemat tarjoava terassi on omiaan letkeään kesäoleiluun.

– Moni seurailee Konsulinsaarta kiinnostuneena, sen kukkaistutuksia ja lintuja. Myös Kultakutri-veistos historioineen ja lakituksineen kiinnostaa, Haapa kuvailee.

Kiinnostusta on herättänyt myös Vapriikinraitti eli puinen kävelysilta vanhojen tehdasrakennusten kupeessa. Liki vedenpinnan tasolla kulkevalle sillalle pääsee astelemaan kesäisin museokeskus Vapriikin aukioloaikoina.

Myös keittiömestarin kehittelemät alueen aitoa historiaa huokuvat annosnimet kutkuttavat monien asiakkaiden mielenkiintoa. Esimerkiksi Ramsayn rapusalaatin nimen takana ei suinkaan ole kokki nimeltä Gordon, vaan eräs aivan muu herrashenkilö. Kysy tarjoilijalta lisää ja ylläty.

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Kuvat: Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pikilinnan kesäterassi Tammelassa

Tampereen terassit ja kesäkeitaat esittäytyvät

Nyt saa jälleen nauttia ulkona aurinkoisen lämpöisestä ilmasta, eikä tarvitse uhmata säiden jumalia! Tässä terassikauden helmiä Tampereella. Kyttälän ravintolakaupunginosan kesäterassit Terassit lähellä Nokia Areenaa ja Ratinan...

Tampellan syksyssä uusia kalaisia annoksia – vuoropäällikkö Erika Savilahden suosikit

Ravintola Tampella on uudistanut syksyn tullen annoskimaraansa, jolla eväkkäät nousevat vahvasti esille. Lapista kokemusta ammentamassa käynyt vuoropäällikkö Erika Savilahti on erityisen hurmaantunut kalaisiin annoksiin. –...
tampella-kabinetti-tampere

Ravintola Tampellan kabinetin ikkunanäkymissä katseen vangitsee Tammerkosken virtaava vesi

Ravintola Tampella on laadukas ravintola kauniissa kansallismaisemamiljöössä. Ravintolasta on mahdollista varata muusta ravintolatilasta lasiseinin erotettu 40 hengen kabinetti yksityiskäyttöön. Tätä omaa rauhaa kaipaaville ryhmille ja...