Tammerin uusi keittiöpäällikkö Tomi Rinne käy mielellään myös salin puolella kertomassa asiakkaille ruoista ja niiden raaka-aineista.

HUOM! Tomi Rinne toimii nykyisin Hotel Ilveksen keittiöpäällikkönä (Päivitetty 1.6.2022.)

Grand Hotel Tammer on saanut tiimiinsä uuden ja innokkaan keittiöpäällikön, joka puskee töitä mahtavalla motivaatiolla ja intoutuu ruoanlaittoon kotonakin.

Kun Tammerin monivuotinen keittiöpäällikkö Eeva Heino lähti jatkamaan restonomiopintojaan, ryhdyttiin Tammerissa metsästämään hänen saappaisiinsa sopivaa tekijää. Lopulta sellainen löytyi tähtäimeen Hotelli Ilveksestä.

Rinteen ei tarvinnut kauan mietiskellä, kun tilaisuus tarttua Tammerin keittiöohjiin ilmestyi.

– Tänne oli mahtavaa tulla. Onhan Tammer hienoimpia hotelleja. Ja täällä kaikki työskentevät tiiviinä yhteisönä, keittiöpäällikkönäkin nimenomaan hyvän tiimityöskentelyn voimaan uskova Rinne summaa.

– Onhan tämä minulle ihan ainutlaatuinen mahdollisuus. Se on tullut kovalla työllä, näyttämisellä. Olen ollut aina sellainen työjuhta, ehkä vähän liikaakin. Ruoka vie vaan mennessään, toteaa Rakkauden puskutraktoriksikin tituleerattu sanavalmis keittiöpuurtaja.

Pitkän historian Tammer on paikka, jonne tullaan ja jossa pysytään mielellään töissä. Talossa on jo pitkän uran sekä salissa että keittiössä tehneitä konkareita, jotka jakavat omaa osaamistaan ja tietotaitoaan perheen tulokkaille. Uudet tiimiläiset puolestaan tuovat laatikon ulkopuolisia näkökulmia ja toisenlaisia ideoita tullessaan. Joukkuepeliä.

Rinne onkin herättänyt luottamusta alan vanhemmissa tekijöissä paitsi työmotivaatiollaan, myös innostuneisuudellaan ja halullaan kehittyä.

– Perhossa opettajanani oli Henry Lepist, joka on ollut varmaan täälläkin joskus töissä. Kun meillä oli koulussa opintoihin liittyvä keskustelu, hän sanoi minulle, että ”sinusta kuullaan vielä”. Kun työpaikkani Tammerissa varmistui, laitoin heti Henrylle viestiä. Hän oli tosi ylpeä. Tuli tosi hyvä mieli, että on tavallaan lunastanut odotuksia, Rinne kertoo hymyillen.

Palava motivaatio ja into alalle selittyy miehen mukaan osittain sillä, että se omin ala ei löytynyt suoraan peruskoulun penkiltä. Helsingin Oulunkylässä syntynyt ja kasvanut Rinne kouluttautui nimittäin ensin sähköasentajan ammattiin. Ravintolakoulu Perhon sähköinen vetovoima alkoi kuitenkin kiskoa miestä kokkiveitsen kahvaan kiinni.

– On ehkä klisee, mutta olen aina rakastanut ruokaa. Moni ihmetteli, että miksi ihmeessä vaihdoin hyväpalkkaisen työn ravintola-alaan. Mutta raha ei ole ollut minulle koskaan motivaattori, vaan se, että sitä tykkää mennä töihin. Tämä on minulle samalla vähän niin kuin harrastus ja työ. Teen myös edelleen kotona paljon erilaisia ruokia, Rinne valottaa.

Helsingissä Rinne työskenteli ravintola Löylyssä, jota hän kuvailee pääkallonpaikakseen.

– Olin siellä avauksesta asti siihen saakka, kunnes muutimme Tampereelle. Löyly kehitti kyllä paineensietokykyä ja kokonaisuuksien hallintaa. Kesät olivat kovaa tykitystä ja talvella oli enemmän à la carte -tyylistä toimintaa.

Bistro Tammerin lakritsi crème brûlée, vadelmasorbettia ja metsämarjoja.

Tampereelle Rinne muutti nykyisen kihlattunsa kanssa, joka työskentelee myös ravintola-alalla. Ensin Rinne työskenteli Arto Rastaan Hellassa & Huoneessa, kunnes päätyi Hotelli Ilvekseen monitoimiosaajaksi. Loppu onkin historiaa, kuten täynnä tarinoita oleva legendaarinen Tammerkin.

– Päivääkään en ole Tampereelle muuttoa katunut. Tämä on mahtava paikka, jossa on tosi kovia ravintoloita. Itse asiassa monia tuttujani Helsingistä on myös muuttanut tänne. Arvostan Tampereessa myös sitä, että luonto ja hyvät ulkoilumaastot ovat lähellä. Takapihaltamme pääsee käytännössä suoraan metsään, jonka puron varrella varmaan jo pian leikitään lapsen kanssa, vauvaikäisen pojan isä tuumaa tyytyväisenä.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Bistro Tammerin Chocolate Volcano eli lämmintä suklaakakkua ja vaniljajäätelöä.