Luuton kanan koipireisipala on pötkötellyt salviaa, persiljaa, rosmariinia ja timjamia sisältävässä yrttiöljyssä ennen grillitulille päätymistään. Perunasaalaatti on tehty kuorineen uunissa paahdetusta perunasta, punasipulista, kapriksista, suolakurkusta, babypinaatista sekä rucolasta. Kotkottajan kylkeen tulee vielä kaali-porkkanacoleslaw, joka on imaissut makuvivahdetta sitruunaruohosta.

Takomon terassilla hehkuu kesäauringon lisäksi keskiviikosta lauantaihin myös grilli. Keittiömestari Jani Salmelan mehevän tirisevät grilliantimet olivat niin suosittuja viime kesänä, että grillauspäiviä lisättiin ja listaakin laajennettiin täytetyillä perunoilla sekä raikkailla salaateilla.

Hotelli Ilveksen yhteydessä toimivalla Takomon terassilla lautasille lasetellaan lisukkeineen niin possunkylkeä kuin luutonta kanankoipeakin. Kevyempänä vaihtoehtona valikoimasta löytyy mm. Savulohisalaattia ja Takomon Caesarsalaattia kanalla tai ilman. Tämän kesän erikoisuutuus ovat eri täyttein kukkuroitetut grilliperunat.

Täytetyt perunat ovat uudestaan ruokatrendien aallonharjalle nousevia retroherkkuja esimerkiksi voileipäkakkujen ja lihapiirakoiden ohella.

– Monet vanhat ruokasuosikit ovat pikkuhiljaa taas nousemassa, ja halusin tänne terassille jotain sellaista nopeasti valmistuvaa ja helposti syötävää, joka on myös täyttävää. Annoksessa on noin 400-grammainen peruna, sen sisällä katkarapu-, kinkku- tai kasvistäyte ja vieressä pieni salaatti. Kyllä lähtee nälkä, toteaa Salmela myhäillen.

Takomon terassi sijaitsee Tammerkosken äärellä lähellä Ratinan suvantoa. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Possunkylki on pötköttänyt ensin uunissa 18 tuntia päätyäkseen grillitulille saamaan rapsakan pinnan sekä avotuliaromin. Ja siitä sitten parempiin suihin paahdetuista perunoista pyöräytetyn salaatin ja coleslaw’n kanssa samoin kuin kanakin.

Niin possun kuin kanankin kaverina maistuu maltainen taikka vaikka raikas Takomon Muki.

Possussa on riittävästi ja hyvänmakuisesti rasvaa, mikä pitää potsin perin mehevänä. Sitä on myös luuton koipireisipala, joka on pötkötellyt salviaa, persiljaa, rosmariinia ja timjamia sisältävässä yrttiöljyssä ennen grillitulille päätymistään. Kanaan ei ole lisätty suolaa lainkaan, vaan kaikki maku tulee runsaista yrteistä ja etikkatujauksisesta maustevoista, johon on haettu hiukkasen bearnaisen makuja.

– Haluan korostaa lisukkeilla pääraaka-aineen makua. En käytä juurikaan muita mausteita kuin suolaa ja pippuria. Makusyvyyksiä haen esim. etikoilla, eri kypsyysasteilla sekä rakenteilla, Salmela paljastaa.

Takomon terassilla grillataan keskiviikosta lauantaihin klo 15-22, mutta kuitenkin varsin joustavalla aikataulumeiningillä. Aloitella voidaan aikaisemminkin ja toisaalta lopetella myöhemmin terassikansan nälkätilanteen mukaan.

– Jos näyttää siltä, että porukka on vielä kovin nälkäistä vielä kymmenen jälkeen, niin voimme grillata evästä vielä yhteen, kahteenkin asti yöllä, Salmela tuumaa.

Takomo Bar&Terrace grillaa ke-la klo 15-22,  juomapuoli palvelee ti- to 15-?, pe- la 13-? ja säävarauksella mennään. 

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Takomo Bar&Terrrace