Takomo Bar&Terrace on avautunut jälleen kesän ajaksi. Takomon ravintolapäällikön suunnittelemalla herkullisella ruokalistalla on panostettu etenkin laadukkaisiin raaka-aineisiin ja monipuolisiin lisukkeisiin.

– Takomosta saa maistuvaa ja rentoa terassiruokaa. Listalta löytyvien tuttujen klassikoiden lisäksi on tänä kesänä nostettu kalan sekä kasvisten käyttöä annoksissa. Takomon historian ylivoimaisesti suosituin annos eli kyyttöburger jatkaa listalla, ja sen rinnalle voisi uutuutena nostaa mm. punajuurifalafelit sekä haudutetun kuhan piparjuuren kera, kertoo ravintolapäällikkö Irina Hevonkorpi.

Takomon asiakkaat voivat herkutella myös esimerkiksi savustetulla merilohella ja uuden sadon perunoilla tai haukiburgerilla omenaisen coleslaw-salaatin kera. Makeanystäville on tarjolla raparperia lakritsimarengin ja inkiväärillä maustetun jogurtin kera sekä mansikoita, vaniljakermajäätelöä ja basilikalla maustettua mysliä. Sateen yllättäessä samat herkut ovat tarjolla myös hotelli Ilveksen ravintola Masuunissa tiistaista lauantaihin. Masuunin ruokalistaa täydentävät kesän ajan myös muutama muu kesäinen annos. 

Aukioloajat – Juhannuksen jälkeen joka päivä

Takomon terassi palvelee juhannukseen saakka maanantaista lauantaihin klo 15 alkaen. Juhannuksen jälkeen terassi avautuu maanantaista sunnuntaihin klo 12, ja keittiö on avoinna maanantaista perjantaihin klo 15 eteenpäin ja lauantaisin klo 12 eteenpäin.  

Perjantaisin DJ Juissi ja keskiviikkoisin live-iltoja

Takomon terassilla järjestetään myös ohjelmaa läpi kesän. Legendaarisen DJ Juissin vetämät DJ-illat viihdyttävät joka perjantai heinäkuun loppuun asti. Heinäkuussa käynnistyvät keskiviikon live-illat tarjoavat puolestaan elävää musiikkia. Live-musiikkia soitetaan klo 19 alkaen. Live-iltoihin on vapaa pääsy.

Live-keskiviikot klo 19, Takomo Bar&Terrace
1.7. Petra-Miisa Juusenaho
8.7. Merti & Vesku
15.7. Pekka Heino
22.7. Theon
29.7. Jussi Selo

Takomon terassi tampereella

Sokos Hotel Ilveksen yhteydessä toimiva Takomon terassi huokuu rentoa tunnelmaa ja herkullista ruokaa. Poutapäivän paisteessa nautitaan myös kylmistä juomista ja perjantaisista Dolce Vita & Bossa Summer Sounds -DJ-illoista sekä keskiviikkoiltojen live-esiintyjistä. Kesän kohokohtia ovat mm. Merti & Vesku, Theon ja  Jussi.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Casino Tampere: Sokos Hotellit kisassa mukana

Tampereen kasinosta kisaavat Koskikeskus ja Ilves, Torni-hotelli sekä Areena-hanke. RAY:n mahdollisen toisen kasinon sijoituspaikan valinta on edennyt vaiheeseen, jossa jäljellä on enää kolme parasta kumppaniehdokasta. Raha-automaattiyhdistys...

Kaikki Masuunin historian kokit samassa keittiössä – Mestarit Masuunissa -illallinen 11.3.2016

Kuluva vuosi on Hotelli Ilveksen juhlavuosi. Myös Masuuni osallistuu 30-vuotisjuhlakarkelointiin järjestämällä ainutlaatuisen illallisen, jolla rokkaavat ja kokkaavat kaikki köökissä keitelleet keittiöpäälliköt. Kokkismiehet tuntien luvassa tulee...

Ilveksen itsenäisyyspäiväjuhlan mauissa säkenöi Sibelius 5.12.2015

Yksi mies, kolme keittiötä, makujen suuria sinfonioita. Jarmo Kajander heiluttaa Masuunin keittiön tahtipuikkoa, mutta toimii myös Amarillon, Pub Ukko Nooan ja Ball Roomin kulinaarisena...