maruseki sushiburger lohi kohokohdat
Huolella hyvistä raaka-aineista valmistettu purilainen on kovasti pop. Japanilainen illallisravintola Maruseki on yllättäen tempaissut oman, perin virkistävän versionsa burgerista kaupungin purilaisareenalle. Nyt syödään sushiburgereita!

– Purilaiset ovat olleet viime aikoina isosti esillä. Keittiöpäällikkömme Ville Kriikku innostuikin sitten kehittelemään meidän versiomme hampurilaisesta, keittiömestari-ravintoloitsija Leo Suzuki kertoo.

Purilaisten kala kypsennetään erittäin tarkasti, jotta hiukan kypsentämätöntäkin kohtaa löytyy ja aito sushimaisuus säilyy. Myös mausteet luovat sushin makumaisemaa. Haukkailla voi menemään ihan käsin tai halutessaan myös aterimilla palastellen. Sushiburgerit toimivatkin ehkä jopa kynnyksen madaltajana sushiin tutustumisessa, sillä puikkoilun tarvetta ei todellakaan ole, eikä raa’an kalan suhteen tarvitse empiä.

Lohisen sushiburgerin ”sämpylä” valmistetaan riisistä muotin avulla puristamalla, jauholla paneroimalla ja sitten kakkuset rapsakoiksi friteeraamalla. Sisuksissa on lohen lisäksi mm. avokadoa. Tonnikalaisen version jauhottamaton riisikakkunen taas on paistettu soijavoissa. Täytteenä on tonnikalan lisäksi majoneesia sekä merilevää. Tämä sushiburgervaihtoehto sopii myös keliaakikoille.

Sushiburgerit 10,90e. Saatavilla kesän ajan à la carte -aikaan, ei lounaalla.

Teksti ja kuva: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Marusekissa on sekä grilli että kokki liekeissä – Vartaat tirisevät uudessa japanilaisessa yakitori-grillissä

Japanilainen ruoka mielletään Suomessa helposti pelkäksi sushiksi, mutta Marusekissa on kuitenkin ollut jo vuosia tarjolla myös japanilaisia lämpimiä ruoka-annoksia. Ja nyt keittiössä ollaan puhkuttu...

LA 24.3. | WWF:n Earth Hour kannustaa jälleen ilmastotekoihin ruokalautasella

WWF:n Earth Houria, maailman suurinta ilmastotapahtumaa, vietetään lauantaina 24.3. kello 20.30–21.30. Tapahtumassa näytetään maailmanlaajuinen valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot tunniksi. Suomessa kannustetaan Earth...
Noutoruokaa ravintola Marusekistä

SU 1.4. | Marusekin sushibuffet saa kokit ideoimaan japanilaisen sunnuntaibrunssin

Marusekin sunnuntainen sushibuffet on vetänyt sushinnälkäisiä herkkusuita puoleensa varsin tehokkaasti. Loppukeväästä alkanut noutopöytänautiskelu sopii rentoon viikonloppuherkutteluun vaikkapa perinteisen brunssin tilalle.