Olut-Embassador Mario Beltrán (vas.) ja olutmestari Tuomas Pere ovat innoissaan Pyynikin Käsityöläispanimon oluiden leviämisestä maailmalle.

Pyynikin käsityöläispanimon kasvutahti on ollut varsin reipasta viime vuodet. Nyt panimo suuntaa vahvasti myös ulkomaille, sillä kansainvälisissä kisoissa voitokkaan pohjoisen panimon juomat kiinnostavat nyt lujasti aina Japania myöden.

Vuonna 2013 toimintansa aloittanut yritys teki ensimmäisenä vuonna liikevaihtoa 119 000€ ja vuonna 2016 jo 1 700 000€. Tuotantomäärät ovat kasvaneet vastaavasti 33 000 litrasta 472 000 litraan. Prosentteina mitattuna kasvu onkin yli 1400 %. Koko ajan voimakkaasti investoinut panimo on aloittanut myös määrätietoisen ulkomaanviennin, jota Pirkanmaan ELY-keskus on lähtenyt mukaan tukemaan.

Merkittävissä kansainvälisissä kilpailuissa voittoja niittänyt Pyynikin käsityöläispanimo on herättänyt kovasti kiinnostusta ulkomailla. Myynti on alkanut jo Viroon, Venäjälle, Ruotsiin, Norjaan, Japaniin ja Etelä-Koreaan. Lähiaikoina olutta lähtee myös Itävaltaan, Sveitsiin, Saksaan, Etelä-Amerikkaan ja USA:han, johon on hiljattain saatu myyntilupa. Kiina on myös valtaisa kasvava markkina, jonne Pyynikin käsityöläispanimo on suuntaamassa myyntiään.

– Oikea aika toimia on nyt, kun oluemme ovat saaneet useammasta kansainvälisestä kilpailusta sarjavoittoja maailman parhaimpina tyylilajiensa edustajina. Näitä oluita on mahdollista viedä myös ulkomaisten kuluttajien saataville, kunhan vain tajuamme aktiivisesti itse kertoa, että ”hei, meillä Suomessa tehdään hyvää olutta!”, veistelee hallintopäällikkö Rauno Pere ja kiittää osakkaiden panostusta panimotoimintaan.

– Tämän kaiken on osaltaan mahdollistanut joukkorahoitus. Olemme pystyneet tekemään tuotekehitystä, laajentamaan toimintaa ja hakemaan sitä kautta pysyvää jalansijaa markkinoilla.

Panimo kasvuun – maailman parhaat oluet kaikkien suomalaisten saataville. Tuotevalikoima laajenee

Vastatakseen alati kasvavaan kysyntään panimo laajenee, ja on osittain jo muuttanut uusiin tiloihin. Remonttityöt uuden, jo tilatun ja rakenteilla olevan panimolaitteiston vastaanottamiseksi ovat parhaillaan käynnissä. Laitteisto saapuu kesän aikana ja panimokokonaisuus on suunniteltu valmistuvaksi loppukesällä. Sen myötä vuosittainen keittokapasiteetti nousee jopa 6 miljoonaan litraan. Rajoittavana tekijänä on vielä käymisastioiden määrä, jolla päästään reiluun miljoonaan litraan. Panimolla onkin käynnissä osakeanti, josta seuraavaksi tulevia varoja ohjataan käymiskapasiteetin lisäämiseen. Merkintäaikaa osakeannissa on vielä toukokuun loppuun asti.

Tuotannon tehostamisella pystytään vaikuttamaan myös hintoihin. Panimon tähtäimessä on kotimaisen käsityöläisoluen tuominen kaikkien suomalaisten saataville hinnankin puolesta.

– Raaka-aineista emme halua emmekä tule tinkimään, mutta kun tuotantoa saadaan tehokkaammaksi ja kapasiteettia suuremmaksi, saamme oluemme kauppojen hyllyille erittäin kuluttajaystävälliseen hintaan. Haluamme, että mahdollisimman monella olisi tilaisuus nauttia käsityöläisoluista. Vihdoin pääsemme tuottamaan myös muita tuotteita kuten siidereitä, lonkeroita ja virvoitusjuomia, olutmestari Tuomas Pere kertoo.

– Tehokkuuden ja kapasiteetin kautta tehdään myös toiminnan tulos, Rauno Pere lisää.

KOTISIVU

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy