Ravintola C:n keittiömestari-ravintoloitsija Ilkka Isotalo (oik.) on opettamassa Ahlmanin oppilaita ja ohjaamassa Suomi-menun valmistusta yhdessä Pasi Lassilan kanssa.

Suomalainen ruokakulttuuri raaka-ainemakuineen matkaa Ahlmanin vastuuvalmentaja Pasi Lassilan ohjastuksessa Ranskan Moulinsiin. Suomalaisuuden lisäksi opiskelijoiden luomat annokset kertovat kestävän kehityksen ja eettisyyden sanomaa sesongin mukaisia paikallisia raaka-aineita hyödyntäen. Menun valmistustaikoja oppilaille on opettamassa myös ravintola C:n keittiömestari-ravintoloitsija Ilkka Isotalo.

Menu luodaan liittyen Erasmus+-hankkeeseen, joka tarjoaa oppilaille mahdollisuuden ammentaa oppia toisen maan keittämiskulttuurista ja samalla myös tilaisuuden tutustuttaa isäntämaan väkeä omiin makumaisemiinsa koululla kokattavan menun muodossa. Lassila on matkannut oppilaineen Ahlmanin partnerikoulun Lycée Jean Monnet’n vieraaksi aikaisemminkin, viime vuonna matkassa mukana oli Jussi Piiroinen Periscopesta.

Tällä kertaa menua suunnittelemaan ja oppilaita opastamaan Lassila on saanut ravintola C:n Isotalon, jolta opin ammentaminen on ollut Ahlmanin oppilastiimille antoisaa. Tilaisuus päästä maan kärkeen kuuluvan keittiömestarin oppiin on otettu erittäin motivoituneena vastaan. Myös Isotalo kokee opettamisen palkitsevana.

– Tiedon jakaminen on tärkeämpää ja palkitsevampaa kuin sen itsellään pitäminen. Koen, että C on ollut sellainen opettamispaikka jo pitkään. On hienoa jakaa tietoa myös täällä tällaisille kuunteleville ja keskittyville ihmisille, jotka ottavat sitä tietoa vastaan, kiittää Isotalo.

Menun koemaistelun lomassa miehet toteavatkin, että oppilaat hallitsevat menun maakaroinnin monine tekniikkoineen jo aivan poikkeuksellisen hyvin.

– Nämä oppilaat ovat kyllä jo nyt niin taitavia, että saamme varmaan Ilkan kanssa Ranskassa vaan henkseleitä paukutella, Lassila toteaa tyytyväisenä.

– Olemme Ilkan kanssa paikalla ensimmäisen viikon ajan ja opiskelijat jäävät vielä neljäksi viikoksi. He opiskelevat koululla ja ovat paikallisissa ravintoloissa harjoittelujaksolla.

Menu- ja opiskeluvieraisilla käydään kyllä puolin ja toisin: myöhemmin keväällä ranskalaisopiskelijat saapuvat Tampereelle luomaan oman menunsa, Ahlmanille opiskelemaan ja ravintoloihimmekin oppia ammentamaan.

Kaniterriiniä, porkkanaa, sisäelinhöystöä ja pihlajanmarjoja.

Suomalaisuus, kestävä kehitys ja eettisyys ovat menun teemoja

Hävikin minimointi näkyy ja maistuu annoksissa maukkaasti. Osa juureksista valmistetaan tyystin kuorimattomina, mutta kuorittujenkin kasvisten kuoret hyödynnetään ruoanvalmistuksessa, esimerkiksi annosten rapsakoina lisukkeina. Raaka-aineista otetaan muutenkin kaikki irti. Hauki sekä kani saapuvat opiskelijoiden hyppysiin käsittelemättöminä ja kokonaisina ja kokonaan ne myös hyödynnetään: kalan ruodoista sekä päästä keitetään liemi ja nahasta valmistetaan sipsejä. Kanin luista keitellään kaikella hartaudella kastike pääruoalle ja sisäelimistä valmistetaan kaniterriinin päälle ripoteltava ragu.

Sekä villinä polskiva järvikala hauki että monelle vielä vähän tuntemattomampi kasvatettu kani ovat lähimarjojen ja -kasvisten ohella varsin ekologista syötävää. Siksipä muiden muassa juuri pupu pääsikin ahlmanilaisten operoitavaksi. Paitsi että kanit lisääntyvät kuin kanit, ne myös kasvavat nopeasti ja jättävät ainoastaan pienen hiilijalanjäljen – ravinnoksi kun käy pääasiallisesti heinä. Kani on valmis pataan noin kolmen kuukauden iässä, jolloin siitä saadaan lihaa parisen kiloa. Hyötysuhde on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi naudanlihalla. Lisäksi kaninkasvattamisesta ei synny metaanipäästöjä, kuten monista muista tuotantoeläimistä. Pupua voi siis pistellä poskeensa hyvällä omallatunnolla myös ekologisista näkökulmista asiaa tiiraillen.

Ravintola Annassa on saatu nauttia ranskalaista menua Lycée Jean Monnet’n tiimin yhdessä Ahlmanin oppilaiden kanssa valmistamana. Näin tapahtuu jälleen tulevana keväänä.

Menu Finlande

Perunarieskaa ja itse valmistettua voita

*****

Haukitartaria, palsternakkaa ja tyrnijugurttia

*****

Kaniterriiniä, porkkanaa, sisäelinhöystöä ja

pihlajanmarjoja

*****

Ahlmanin Alppijuustoa, lanttuhilloa ja juureskuorisipsejä

*****

Punajuurikakkua, Panda-lakukinuskia, lakritsi-
sabayonkastiketta ja punajuurisorbettia

 

KOTISIVU

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Ahlmanin vastuuvalmentaja Pasi Lassila.