Jethro Tullin Ian Anderson palaa myös Tampere-taloon pitkän tauon jälkeen juhlavuoden kunniaksi sunnuntaina 15.3.2020.

Ian Andersonin luotsaama legendaarinen Jethro Tull -yhtye saapuu sunnuntaina konsertoimaan Tampere-taloon.

Jethro Tull on brittiläinen progressiivisen folkrockin jättiläinen, joka on kulkenut yli 50 vuoden ajan omia omintakeisia polkujaan.

Jethro Tull perustettiin 1968, ja se julkaisi debyyttialbuminsa jo samana vuonna. Sittemmin yhtyeen kokoonpano vaihteli ja levyt seurasivat toisiaan, mutta Ian Anderson pysyi ja on säilynyt yhtyeen karismaattisena johtajana tähän päivään saakka.

Alunperin konserttikiertueen suunnitteluvaiheessa esiintyjäryhmästä käytettiin nimeä Ian Anderson Plays Jethro Tull, jolla kiertuetta ehdittiin myös markkinoida niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Nyt maaliskuussa konsertoiva kokoonpano on nimeltään JETHRO TULL.

Kyseessä oli kuitenkin jonkinlainen työnimi, joka jäi ’kummittelemaan’ pitemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Nimi aiheutti hämmennystä niin median, konserttijärjestäjien kuin etenkin fanienkin keskuudessa.

”Silloin, kun konsertin sisältö koostuu vain Jethro Tull –nimellä levytetystä materiaalista, niin kyseessä on Jethro Tull. Silloin, kun konsertissa esitetään myös sooloalbumeiltani tuttua materiaalia, niin esiintyjäryhmä on toiminut nimellä Ian Anderson presents… tai Ian Anderson plays… Selkeästi sanottuna tällä kiertueella kyse on Jethro Tullin musiikista ja kokoonpanosta nimeltä Jethro Tull,” yhtyeen perustaja ja keulakuva Ian Anderson toteaa jämäkästi.

Nyt Jethro Tullilla on takanaan jo kolmisenkymmentä albumia, joita on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Yhtye on lumonnut ihailijansa omintakeisella musiikillaan, joka ei ole kumartanut kaupallisuuden alttaria vaan on kulkenut omia polkujaan musiikkihistorian tiellä.

Jethro Tull by Ian Anderson on yhä ahkera konsertoija ja tekee yli sata keikkaa vuosittain. Yhtyeen keskushahmona on ollut jo pitkään Andersonin lisäksi kitaristi Martin Barre. Muita Lisäksi yhtyeessä ovat mukana Jethro Tull -veteraani, rumpali Doane Perry, kosketinsoittaja ja haitaristi John O’Hara sekä basisti David Goodier.

 

Tapahtuma > Festivaalit


Jethro Tull (UK)

 pe 8.1.2021 (siirtynyt)
 19:00
 Hintaluokka: 79/69/59 € 
 Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Tampere-talo

Tampere-talo
 Yliopistonkatu 55
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


Täydellinen Tampere-talo kokemus

Täydennä ravintola- ja majoituselämyksillä

HOTELLIT TAMPERE-TALON LÄHEISYYDESSÄ

Ravintoloita lähellä Tampere-taloa

Ravintola Tuhto | 0m
Tampere-talon ravintola Tuhto on perinteistä ja paikallisuudesta ammentava, maku edellä menevä oman rahan ravintola.

Ravintola Sasor | 100m
Sasor on hyvään palveluun ja selkeisiin skandimakuihin panostava illallisravintola Sorsapuiston laidalla Tampere-talon kulmilla.

ravintola dabbalRavintola Dabbal | 200m
Pohjoisen maut Tampereella. Konstailematonta lappilaista ruokaa ja tunnelmaa.

Hella ja Huone | 200m
Hella & Huone on tasokas, selkeälinjainen ja persoonallinen illallisravintola, joka on saanut myös maanlaajuista tunnustusta ja kiitosta.

Hotelli lähellä Tampere-taloa

lapland-hotel-oulu-twin-room-800x600Lapland Hotel Tampere
Lapin lumoa ja tunnelmaa aivan Tampere-talon, Telakan ja Pakkahuoneen läheisyydessä.

dream-hotelli-tampereDream Hotel & Hostel Tampere
”Persoonallinen, hyvä hinnan ja laadun suhde.” Kahden hengen huoneita omalla kylpyhuoneella.

Kaikki hotellit Tampere-talon läheisyydessä