Parmassa on mm. ehtaa italialaista parmankinkkua sekä parmesaania. Tomaattikastikkeessa on käytetty ainoastaan tomaattia. Henrin Italiasta metsästämää sekin.
Erilaisten pizzojen lisäksi Sitkon lounaalla on tarjolla myös vaihtuvia salaatteja, kuten esimerkiksi vuohenjuustolla tai parmankinkulla höystettyjä annoksia.

Julkaistu 20.10.2016

Näsilinnankadun Sitko Pizza & Bar on startannut lounaan. Ennen sitä on ollut tarjolla ainoastaan perjantaisin, mutta nyt ravintolassa voi lounastaa koko viikon tiistaista alkaen. Sitkon lounas ei suinkaan ole pelkkää pizzaa, sillä tarjolla on myös ruokaisia salaatteja. Sekä pizzat että salaatit maksavat 10 euroa kipale.

– Ainakin näin alkuun Margherita on löytynyt lounasvalikoimasta joka päivä. Sen lisäksi on kaksi päivittäin vaihtuvaa pizzaa, ravintoloitsija Miika Salenius kertoo.

Lounas on saanut ideat säkenöimään täytekehittelyrintamalla ja tuloksena onkin syntynyt jo mm. varraspossupizza omenaisilla aromeilla. Niin sanotusti yleisön pyynnöstä saattaa joku lounaspizzavaihtoehdoista päätyäkin ruokalistalle. Se ei olisi ensimmäinen kerta.

– Chilipizza ja lohipizza ovat aikanaan olleet kausipizzoja, jotka ovat olleet niin suosittuja, että ne ovat jääneet listalle pysyvästi, ravintolapäällikkö Eveliina Korkalainen paljastaa.

Kaikki pizzat saa pienestä lisämaksusta myös gluteenittomalla pohjalla, joka tulee Kauppahallin Viljattomasta Valinnasta. Myös paria sorttia vegaanista juustoa löytyy, joten mozzarella ja vuohenjuusto ovat korvattavissa.

Sitko Bar & PizzaSitkossa viini ja olut nähdään nautinnollisena ja luonnollisena osana ateriaa pizzan syntysijojen tyyliin. Lounaansa voikin tuunata perin edulliseen 3:n euron hintaan pienellä 2,5dl:n oluella tai pienellä lasillisella viiniä.

– Eihän tästä katetta jää, mutta tässä onkin taustalla ajatus myös tapakulttuurin eurooppalaisempaan suuntaan viemisestä. Ja kun kerran saat ajaa autoakin yhden oluen jälkeen, niin miksi et voisi mennä töihin lounaan kanssa nautitun pienen juoman jälkeen? Korkalainen toteaa osuvasti.

Sitkossa on myös hyviä after work -tarjouksia tiistaista perjantaihin klo 15-17. Esimerkiksi pullollinen talon viiniä irtoaa 20 euron hintaan. Se houkuttaakin poikkeamaan työpäivän jälkeen kavereiden kanssa rennosti pizzalle ja lasilliselle.

Sitkon lounas ti-pe klo 11-15

Sitkon kotisivut

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

sitko-artikkelikuva