Komediateatterin kaveriksi saatiin 2019 kesällä Sisko ja sen Veli -pubi, jonka kynnys on matala astua ennen ja jälkeen näytöksen, ohikulkumatkalla tai varta vasten hanojen äärelle osuttautuen.

Pubissa juhlittiin ensimmäisiä synttäreitä ja terassi täyttyi kanta-asiakkaiden lisäksi erityisesti komediataiteen kulttuurihenkilöistä, joista osa myös hauskuutti synttärivieraita tilaisuudessa.

Kun yhteiskuvaan tuttuja kasvoja iloisissa merkeissä, kertoo kuvakin, että terassi on hyvin onnistunut kokoisekseen. Sitä onkin kehuttu viihtyisäksi ja rauhalliseksi. Koiraihmiset ovat myös löytäneet sen, sillä pub toivottaa hyväkäytöksiset koiratkin tervetulleiksi sekä terassille että sisätiloihin.

– Olemme tosi tyytyväisiä uuteen terassiimme. Kevään haasteista huolimatta myynti on kesällä palautunut lähes entiselleen yllättävän nopeasti. Uusia kanta-asiakkaita on tullut ja meidät tunnetaan jo nyt melko laajasta ja vaihtelevasta oluttarjonnasta. Ohjelmailtoja ja tiistain Kulttuurivisaa tullaan jatkamaan suuren kysynnän vuoksi. Äftervörkkejäkin on toivottu jatkettavan. Tätä ja muutakin on taas luvassa, iloitsee Loretta Pietilä.

Tämä on sellainen korttelikapakka, jossa ei koskaan peritä pääsymaksua, vaikka täällä esiintyjä olisikin

Kuninkaallinen stand up -koomikko Arimo Mustonen avaa Komediateatterin Paviljonki-näyttämön

Sisko ja sen Veli, teatteri ja sen pubi – Kulttuurikapakassa on olutta ja ohjelmaa