Pirkkalasta pärähtää! Mikko Törrön (vas.) ja Sasu Laukkosen Chef’s Bakery -projektissa maistuu vaalean mallasleivän lisäksi idearikas yhteistyö. Kokkikaksikko onkin innoissaan kekseliäästä take away -kuviosta leipä- ja sushibokseineen. Suunnitelmia muhii vielä myös pinnan alla piilossa. – Positiivisimmillaan tämä koronakriisi tuo selvemmin esille yhdessä tekemisen rikkauden, josta voi syntyä vaikka mitä! Laukkonen hehkuttaa.

Tamperelaisen 4Cateringin Mikko Törrö ja helsinkiläisen ravintola Oran Sasu Laukkonen ovat tehneet kokkiyhteistyötä erilaisten ruokaisien projektien parissa jo vuosien ajan. Tällä kertaa keskiössä on leipäkenttää järisyttävä innovaatio: vaalea mallasleipä makurikkaine lisukkeineen. Myös Laukkosen viime vuoden pop up -tempauksen suosittuja susheja pyöräytellään pian pirkanmaalaisten saataville.

Laukkosen kehittelemän leipäreseptiikan helmet pääsevät asiakkaiden huulille nyt muuallakin kuin Orassa, sillä kokkikaksikko on kehitellyt 4Cateringin verkkokaupasta tilattavissa olevan Mallasleipäboksin, johon on koottu parrasvaloissa paistattelevan leivän lisäksi sille sointuvat lisukkeet monenlaisia levitteitä sekä keittoa myöden.

Piakkoin alkaa leivän esiinmarssi myös kauppojen hyllyille, sillä tähtäimessä on saada vaalea mallasleipä myyntiin jo ensi kesäksi pirkanmaalaisen leipomotoimijan valmistamana.

– Teemme parhaillaan ensimmäisiä isoja testieriä pirkanmaalaisella leipomolla, kertoo Laukkonen täpinöissään leipomotoimijan nimeä kuitenkaan vielä paljastamatta.

Laukkosen lisäksi myös leipomo on uutuusleivästä aivan liekeissä ja tähtäimessä onkin saada se jo ensi kesänä kauppojen hyllyille.

Ajatus vaaleasta mallasleivästä syttyi Laukkosen mieleen maltaisen oluen äärellä. Ruokakaupan oluthyllyjen edessä nimittäin.

– Reilu vuosi sitten seisoin marketin oluthyllyn edessä hämmästellen kuinka monta erilaista vaaleista maltaista valmistettua kotimaista olutta sieltä löytyi. Ja kun kerran osaamme käyttää monenlaisten makunyanssien vaaleita maltaita niin hienosti oluen valmistukseen, niin miksi kuitenkin kaikki mallasleivät ovat tummia?

Siitä pohdinnasta ja kilosta pale ale -maltaita touhu sitten starttasi.

– Opettelin paahtamaan ja herättelemään maltaita hyvin kevyesti ja keittämään niistä sitten puuron, jossa maltaan makeat maut avautuvat. Oluen sivutuotteena tulevaa mäskiähän ei voi tässä hyödyntää, koska siitä kaikki maku on jo tarttunut olueen. Sellainen mäski on oikeastaan vain pelkkää täyteainetta leipätaikinassa, Laukkonen kuvailee.

Mallasleipäboksin makujen koeajoa 4Cateringin keittiöllä Pirkkalassa.

Mallasleipäasiaan syvemmälle uppoutuessaan ja tietoa metsästäessään Laukkonen ja Törrö tajusivat, että kukaan muu ei valmista vaaleaa mallasleipää. Ei Suomessa ainakaan.

– Tämä avaa aivan uuden tuotekategorian koko leipomomaailmaan, tuumii Laukkonen.

Ehkäpä koko suomalaiseen käsitykseen leivästä. Ilmankos leipomokin siitä liekehtii.

Myös boksissa leipä on nostettu ansaitusti kaiken keskiöön. Leivälle on luotu katras sen makukavereiksi sopivia lisukkeita keittoa myöden. Mukana on tietenkin myös ohjeet lämmittämiseen sekä rentoon nautiskeluun juomasuosituksineen päivineen.

Vaikka mallasleipä on muhevaista sellaisenaankin, tekee uunissa lämmitys, paahtaminen tai jopa rohkea grillaaminen maulle vielä lisätaikojaan. Eikä leipä pakastamistakaan pelkää, jos sitä tahtoo säästää tuonnemmaksikin. Syömistähän boksissa piisaa sen verran runsaasti, että raisumpikin nälkä talttunee ennen viimeistä palasta.

Mallasleipäboksit tilataan verkkokaupan kautta ja noutaa ne voi joko 4Cateringin tiloista Pirkkalasta (Muuraintie 5 C) tai 4Vuodenaikaa Aleksanterinpuistosta (Puutarhakatu 37).

Piakkoin verkkokaupasta pääsee tilaamaan myös viime vuonna suoranaiseksi koronavuoden take away -ilmiöksi noussutta ”Sasun sushiboksia”. 4Cateringin tiimi on treenannut Laukkosen johdolla sasumaisen sushin valmistusta raaka-aineinaan muiden muassa savuahventa. Orasta ei enää sushibokseja saakaan, sillä Laukkonen on kehitellyt ravintolan noutoruokarintamalle jälleen uutta: Bento Box -lounaan. Myös 5 ruokalajin illallista myydään kotona nautittavaksi.

Tänään valmistuivat Sasu Sushi by 4catering -boksit tilaajille. Boksista löytyi mm. lohinigiriä, tamagonigiriä,…

Julkaissut 4Catering Lauantaina 27. maaliskuuta 2021

 

MALLASLEIPÄBOKSIN SISÄLTÖ

Chef´s Bakeryn Pale ale -mallasleipää
***
Rosmariini-puolukkavoita
***
Paahdettua juuriselleriä & mallasmajoneesia
***
Mousse savustetusta kirjolohesta
***
Mallaspossurilletteä & pippuroitua omenahilloa
***
Silkinpehmeä keitto herkkutateista sekä juureksista

 

*Koko menu on valmistettu laktoosittomana

Mallasleipäboksi on uudenlainen innovaatio helppoon ja rentoon herkutteluun.

Boksi sisältää ohjeet leivän lämmitykseen herkullisine lisukkuineen.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy