Sasorin ravintoloitsija Sari Sorri (vas.) sekä Ainoa Wineryn viinintekijäpariskunta David Cohen ja Paola Guerrero de Cohen.

Sasor on tehnyt uuden aluevaltauksen viinillisellä ja pian myös vaahtokukkaisen oluisella juoman ja ruoan yhdistävällä saralla. Ravintolan ensimmäinen viinintekijäillallinen oli Ainoa Wineryn ja Sasorin metsäinen rakkaustarina lautasilla. Seuraavaksi luvassa on tasting ja olutmenu yhteistyössä Kimito Brewingin kanssa.

Sasorin aivan ensimmäinen viinintekijäillallinen oli heti äärimmäisen mielenkiintoisen suomalaisia marjaviinejä valmistavan Ainoa Wineryn viineille luotu annoskavalkadi. Mukana illallisella oli myös itse viinintekijäpariskunta, Paola Guerrero de Cohen ja David Cohen, tuotteistaan kertomassa.

David Cohen valmisti aiemmin viiniä Kaliforniassa, jossa on pitkä viinintekemisen kulttuuri. Suomeen muutettuaan Cohen tunnisti oitis villimarjojen viinillisen potentiaalin ja ryhtyi kokeilemaan hyvän rypäletuntuman insinöörismiehen analyyttisellä tarkkuudella, kuinka mustikka, hilla ja vadelma taipuisivat viineiksi. Rohkeasti pariskunta päätti lähettää juomiaan myös kansainvälisille arviointikentille palautetta toivoen. Suomalaiset marjaviinit alkoivatkin herättää välittömästi huomiota ulkomailla: alunperin Finnviinin nimellä toimineen viinitilan Vaapukka-vadelmaviini nappasi kategoriassaan komeasti kultamitalin vuonna 2017 arvostetussa Pariisin Vinalies International Wine Competitionissa, ja jo edellisenä vuonna mustikka- sekä lakkaviini pokkasi kumpainenkin kultaa Yhdysvaltain kisarintamalla.

Ajatuksena viinipariskunnalla on ollut yhdistää metsästä makunsa ammentaviin viineihin juuri metsässä kasvaneista raaka-aineista valmistettuja annoksia. Siksipä läheltä ja luonnosta makunsa ammentava menu ja yhteinen filosofia saivat Cohenit kiinnostumaan yhteistyöstä Sasorin kanssa.

Kuiva mustikkaviini Silkki olikin yhdistetty herkistyttävän hienosti riistakastikkeiseen vapaana pompotelleeseen peuraan ja ravintoloitsija Sari Sorrin lapsineen keräämiin suppilovahveroihin. Pariskunta Cohenin viinit kuitenkaan eivät ammenna makujaan enää ainoastaan metsästä, vaan mukana on nykyään myös punajuuresta valmistettua viiniä. Sitä nautittiinkin myös Sasorin viinintekijäillallisella kyseisen Elo-viinin sekä punajuurisen ja Peevon tilan kutunjuustoisen annoksen toisistaan parhaat puolet pintaan nostaen. Hillainen Valokki-jälkiruokaviini taas löysi kumppaninsa fariinikermassa haudutetusta leipäjuustosta.

Lopuksi maisteltiin Ainoan uutukaista, hienot arvostelut ja kovan kysynnän saanutta Kaamos-glögiä, jossa maistuu voimallisesti aito puolukka perinteisten glögimausteiden ja hunajan säestäessä. Kaamosta on saatavilla Sasorissa niin laseissa nautiskeltavaksi kuin myös pulloittain kotiin mukaan ostettavaksi – se kun on 5-prosenttista.

Sasorissa on innostutttu myös oluista, kun sopivainen ja ajatusmaailmaltaan samankaltainen perheomisteinen panimo löytyi Kemiöstä. Maltaisiin makuihin päästäänkin tutustumaan niin panimomestari Jonas Sahlbergin lauantaina 27.10. vetämässä Kimito Brewing -tastingissa kuin Sasorin keittiötiimin oluille luoman ja olutta raaka-aineenakin hyödyntävän menun muodossa. Menu on tarjolla koko viikonlopun ajan pe-su 26.-28.10.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko Lifestyle Media Oy

Kimito Brewing -olutmenu

ALKUUN
Oluella maustettua juustosoppaa, paahdettua ruisleipää

KESKELLE
Yön yli haudutettua Metsärannan tilan possunkylkeä, mallas-bbq-soosia ja
valkosipulisia jättilohkopottuja

JÄLKEEN
Olut-suklaabrownie

Menu 38€

 

Pe-Su 26.-28.10. Kimito Brewing -viikonloppu

Tarjolla kolmen ruokalajin Kimito-menu sopivine oluineen sekä monta muuta panimon olutta. Menu 38€

La 27.10. klo 15 Kimito Brewingin avoin olut-tasting

Panimomestari Jonas Sahlberg kertoo oluista, jotka tehdään raaka-aineita kunnioittaen pienellä Kemiön saarella. Tastingissa pääsee maistamaan viittä Jonaksen olutta. Hinta 29€

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pinot Noir -viikot Tampereella

[20.5.-2.6.] Riesling & Co -viikot 2024 Tampereella

Rapsakat saksalaiset viinit piristävät 60 huippuravintolassa ympäri Suomen. Tampereelta on mukana tällä kertaa kahdeksan ravintolaa: Gastropub Tuulensuu, Ravintola Näsinneula, Ravitsemisliike Aisti, Sasor Restaurant &...
Pikilinnan kesäterassi Tammelassa

Tampereen terassit ja kesäkeitaat esittäytyvät

Nyt saa jälleen nauttia ulkona aurinkoisen lämpöisestä ilmasta, eikä tarvitse uhmata säiden jumalia! Tässä terassikauden helmiä Tampereella. Kyttälän ravintolakaupunginosan kesäterassit Terassit lähellä Nokia Areenaa ja Ratinan...

Kokous- ja juhlatila Sorsapuiston äärellä – Ravintola Sasorin kabinetti esittäytyy

Omaa rauhaa rakastaville Ravintola Sasorista löytyy monikäyttöinen ja raikas kabinettitila, jossa on tilaa hengittää. Sorsapuistoon, Tampere-talon suuntaan avautuvat ikkunat ja moderni skandinaavinen sisustus ovat...