Hauhalan hanhi.

Myllärit avasi ovensa kesään. Tarjolla on pöytiintarjoiltua lounasta, kesäisen à la carte -listan annokset sekä uutuutena kätevästi mukaan tilattava piknik-kori.

Myllyn sesongin mukaiset à la carte -listan antimet ovat tarjolla tiistaista perjantaihin heti lounaan jälkeen. Lauantaisin kesäisten annosten ääreen pääsee jo kello 12.30. Annoskavalkadista löytyy kevyempään nälkään esimerkiksi raikasta salaattia Ahlmanin Emäntä-juustolla, pehmeää maa-artisokkakeittoa muskottivaahdon kera tai Myllyn lohileipä perunarieskalla.

– Isompaan nälkään suosittelemme kalastajan saalista kauden kasvisten ja kesäperunan kanssa tai Hauhalan tilan hanhenkoipea, joka on saanut seurakseen passionjogurttia ja valkosipuli-persiljavoissa paistettuja perunoita, kerrotaan Mylläreistä.

Herkkuhetken kruunaa mantelikakku, gallianossa marinoitujen persikoiden kanssa tai kuningatarpavlova kesän marjoilla.

Suosittu lounas jatkuu lautastarjoiltuna

Ravintola Myllärien katutason ravintolasalissa syödään rauhallisessa ympäristössä. Jo kello 10.45 alkaen on tarjolla lounasherkkuja, kolme päivittäin vaihtuvaa annosta. Nälkäiseksi ei tarvitse pelätä jäävänsä, sillä lounaan 10,70 euron hintaan sisältyy alkusalaatti, pääruoka sekä asiakkaan halutessa vielä santsiannoskin. Iltapäivästä eteenpäin tilattavissa ovat uuden kesälistan antimet.

Piknik-retkelle Sorsapuistoon

Kesäiselle puistoretkelle, esimerkiksi kulman taakse sijaitsevaan Sorsapuistoon, voi tilata näppärästi piknik-eväät mukaan Mylläreistä. Korillinen herkkuja riittää vähintään neljälle henkilölle. Hintaan sisältyvät myös ruokailuvälineet sekä palautettava piknik-kori (josta sovitaan erillinen pantti). Muista tilata herkkukori jo edellisenä päivänä!

Korista löytyy
Kesäistä vihersalaattia (m,g)
Kreikkalaisia lihapullia ja savupaprika-aiolia (vl, g)
Parsa-vuohenjuustopiirasta (vl)
Savulohi-rucolabagel (l)
Briejuustoa ja hedelmiä
Mansikoita ja valkosuklaata
Juustokakkua (l)

Koria on saatavilla 2.6. alkaen tiistaista lauantaihin. Piknik-korin lisukkeeksi myydään myös laadukasta alkoholitonta kuohuviiniä ja termoksellinen tuoretta kahvia tai muita virvokkeita.

Tilaukset: myynti@myllarit.fi tai 0207739444. Piknik-kori tilataan kello 18.00 mennessä ja herkut voi noutaa kello 12.00 jälkeen seuraavana päivänä. Ennen kello 10.00 tulleita tilauksia voi noutaa samana päivänä kello 15.00 jälkeen. Koria tilattaessa kerrotaan haluttu noutoaika. Viimeinen mahdollinen noutoaika on kello 19.00.

Kuvat: Kohokohdat.fi ja Myllärit

 

Ravintola Myllärit

Ravintola Myllärit
 Åkerlundinkatu 4
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


 

Ravintola Myllärit Ravintolaesittelyissä