Suomen Saunaseura kantaa huolta yleisten saunojen katoamisesta osana arvokasta suomalaista saunaperinnettä. Seuran vuosittain myöntämä Löylynhenki-tunnustuspalkinto annettiin vuonna 2013 maineikkaalle Rajaportin saunalle, jonka toiminnasta vastaa Pispalan saunayhdistys ry.

Rajaportin saunakorttelin rakensivat aikanaan Hermanni Lahtinen vaimonsa Marian kanssa. Sauna aloitti toimintansa vuonna 1906 ja on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna.

Rajaportin sauna on säilynyt liki muuttumattomana läpi vuosien. Valtavan kertalämmitteisen kiukaan yli tonnin painoiset kivet hehkutetaan haloilla tulikuumiksi ja punahehkuisiksi aina saunapäivän aluksi. Häkälöylyjen heittämisen sekä peltien sulkemisen jälkeen kiuas siintyy hetken ja tarjoaa sitten messevät löylyt iltapäivästä iltaan asti.

Saunassa on erikseen miesten ja naisten osastot, ja saunan lauteille mahtuu 12 löylyttelijää kerrallaan per puoli. Kiuas on jaettu väliseinällä.

Palkittu saunaravintola

Saunan yhdeydessä toimii pieni kahvila-ravintola, jolla on myös sympaattinen terassi. Ravintola on saanut tunnustusta kattavasta olutvalikoimastaan.  Vuonna 2013 sauna sai ”Golden Hop – Kultainen Humala” -kunniamaininnan osoituksena tamperelaisen olutkulttuurin edistämistä. Saunakahvila tarjoileekin olutharrastajalle ilahduttavan monipuolisen valikoiman ja jopa harvemmin saatavilla olevia oluita.

Kunniamaininnan myösivät tamperelaiset olutseurat Hämeen Tummat ja Vaaleat sekä Salhojankadun Olutseura ry.

Suojeluun ja  Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon

Kun suomalainen saunaperinne pääsi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, Museovirasto käynnisti Rajaporin saunan erityislakisuojelun. Kaksi muuta erityissuojelun kohteina olevia yleisiä saunoja Suomessa ovat Kotiharjun ja Arlan saunat Helsingissä.

– Vanhimpien yleisten saunojen suojelu ilmentää hienosti yhteisöllisen saunakulttuurin yleisen arvostuksen nousua Suomessa, totesi Rajaportin saunan isännöitsijä Veikko Niskavaara.

Suomen Saunaseura on yli 80-vuotias yhdistys, jonka tarkoituksena on mm. suomalaisen saunaperinteen vaaliminen ja saunan tuntemuksen syventäminen.

Rajaportin sauna
Suomen Saunaseura

Teksti ja kuvat: Lifestyle Media Oy