Pyynikin Panimoravintolan vastaavana oluentekijänä toimii Samuli Peltonummi (oik.). Kaikkiaan 10 vuotta olutta tositoimin valmistanut Peltonummi on ansainnut Pyynikin Käsityöläispanimolla työskennellessään olutmestari Tuomas Peren varauksettoman luottamuksen.

Pyynikin Käsityöläispanimo löysi viimein paikan ja yhteistyökumppanin kauan kaipaamalleen panimoravintolalle. Entisen August von Trappen tiloihin tuleva olutosaaminen ja panimotoiminta on Pyynikin, ruoasta vastaa Hans Välimäki sekä Restamax. Kaikki kolme ovat pikkujoulukaudeksi avautuvassa panimoravintolassa osakkaina.

– Restamax on meille kumppanina täydellinen vaihtoehto. Paikallisuuskin on tärkeää, mutta etenkin heidän osaamisensa ja ammattaitonsa ravintola-alalla on meille merkittävä asia, Pyynikin Käsityöläispanimon olutmestari Tuomas Pere kertoo.

Kaksi kovan kasvun tamperelaislähtöistä yritystä yhdistävätkin voimansa ja osaamisensa nyt maltaisessa muodossa. Restamax Oyj on Suomen nopeimmin kasvava ravintola-alan konserni ja Pyynikin Käsityöläispanimo Suomen kasvavin panimoalan yritys.

Komeapuitteinen Pyynikin Panimoravintola sijaitsee aivan kaupungin ytimessä Hämeensillan kupeessa.

Kaikki Pyynikin oluttuotteet tulevat Panimoravintolaan tarjolle sahtia ja luonnollisesti niitä tuoreimpia juomauutuuksia myöden. Ravintolan lasiseinäisiin tiloihin rakentuu lisäksi 300-litrainen käsityöläislaitteisto, jossa valmistetaan mielenkiintoisia maltaisia ravintolan käyttöön.

– Luvassa on kulinaristisia oluita niin ruoan kanssa nautittavaksi kuin janonsammutusta vartenkin. Oluita voi maistella myös pienin, desin tai puolentoista desin annoksin.

Panimoravintolan ovet ovat avoinna myös muiden panimoiden maltaisille antimille niin olutmestarivierailujen kuin hanavaltauksienkin muodossa hyvässä olutkulttuurin kehittämisen hengessä.

Olut tulee näkymään ja maistumaan myös Välimäen suunnittelemassa ruokatuotteessa, jota kehitellään yhteistyössä panimon kanssa. Maistelumatkojensa olutravintoloiden ruokatarjonnasta inspiroitunut Pere väläyttelee niin olutkastikkeita kuin olutjäätelöäkin olevan luvassa.

Pyynikin Käsityöläispanimo on saavuttanut oluillaan roimasti myös kansainvälistä kisamenestystä. Maailmanlaajuisessa World Beer Awards -kisassa sarjoissaan maailman parhaiksi on valittu niin Ruby Jazz Ale kuin Mosaic Lagerkin. Voitokkaita oluita on monia muitakin.

Tesomalla sijaitsevan Pyynikin Käsityöläispanimon uusi, massiivinen laitteisto saapuu tällä viikolla panimon niin ikään uusiin ja mittaviin tiloihin. Kapasiteetti kovan kysynnän oluiden paukuttamiseen nouseekin vaahtokukkaisiin korkeuksiin, joten myös voitto-oluita luvataan olevan ravintolan tarjonnassa.

– Ennen tehtiin 3500 litraa vuorokaudessa, mutta pian päästään painamaan 60 000 litraa.

Panimolla on vuoden loppuun asti jatkuva osakeanti meneillään. Yhteistyön Restamaxin kanssa Pere näkee olevan mainio myös sijoittajanäkökulmasta.

– Tämä on sijoittajillekin hyvä merkki, että pörssiyhtiö luottaa meihin ja haluaa tehdä kanssamme yhteistyötä.

Pyynikin Panimoravintola, Verkatehtaankatu 2

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Artikkelia päivitetään