Entinen Player’s Boat muuttuu kesäkuussa Pyynikin Käsityöläispanimon ravintolalaivaksi.

Pyynikin Käsityöläispanimon porukka nappaa kiinni ruorista tarjoillen seilorivierailleen sekä musiikkia, ruokaa että juomaa. Paljon muutakin kuin olutta. Panimon omien maltaisten lisäksi ravintolalaivassa nautiskellaan nimittäin myös mm. uusien aluevaltauksien hedelmiä – siideriä ja lonkeroa.

– Laiva toimii kesän ajan myös uusien tuotekategorioidemme testialuksena. Olemme nimittäin saaneet luvat niin sanottujen juomasekoitusten valmistukseen. Tarjolle tulee siis myös lonkeroitamme ja siidereitämme, olutmestari Tuomas Pere paljastaa.

Olutmestari Tuomas Pere

Ratinan suvannossa kelluttelevaan laivaan haetaan täydet anniskeluoikeudet, joten mietojen juomien lisäksi seilorit voivat kyllä naukkailla vaikkapa rommiakin.

Myös ohjelmallista viihdykettä on suunnitteilla. Tavoitteena on pystyttää mm. ulkoilmaelokuvanäytöksiä. Rytmiä vereen ja vesille taas saadaan musiikilla, joka on Peren suunnitelmien mukaan Ruby Jazz Band -henkistä, Pariisin ja lämpöisen hämyisen New Orleansin yhdistävää käsinkosketeltavaa tunnelmaa. Myös live-musisointia on luvassa. Ja tietenkin purtavaa.

– Meillä on ilo ja kunnia saada toimia tässä yhteistyökumppanimme 4 Vuodenaikaa Pyynikin kanssa. Meillä on ruokaa tarjolla joka päivä ja loppuviikosta grilli kuumana.

160-paikkaisella ravintolalaivalla on niin suojaisia sisätiloja kuin kuin mittava terassikin, jolle grilli viritellään. Kesäkuun alkupuolella avattava kokonaisuus tulee olemaan siis letkeän kuohuvainen, kuplivainen, ruokainen ja musiikillinen yhdistelmä ravintolalaivaa ja -lauttaa.

KOTISIVU

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy