Ensi kesänä Pyynikin Brewhouse -panimoravintolaankin voidaan pyöritellä Pyynikin omia tisletynnyreitä.

Pyynikin Käsityöläispanimo on noussut mittavaan menestykseen panimotoiminnallaan niittäen kosolti huimaa olutmenestystä myös kansainvälisillä kisakentillä. Nyt Suomen kovin kasvupanimo tekee uuden uljaan aluevaltauksen tisleiden tontille alan konkarin johtamana.

– Pyynikin Käsityöläispanimolta on jo pitkään toivottu niin sanottua täyden palvelun juomapakettia ja tähän halutaan nyt vastata. Samasta osoitteesta löytyvät siis jatkossa oluen ja siiderin lisäksi väkevämmätkin alkoholituotteet, olutmestari Tuomas Pere kertoo.

Tuomas Pere

Päätislaajaksi tulee Teerenpeli Panimo & Tislaamolta ja Malmgårdin panimolta tuttu Veikko Ojanen, jolla on useamman vuoden kokemus sekä tisleiden valmistamisesta että muusta vaadittavasta prosessiosaamisesta. Ojasen osaaminen varmistaa hankkeelle hyvät lähtökohdat.

Jo hyvinkin nopealla tahdilla maisteltavaksi valmistuu giniä, vodkaa sekä mahdollisesti muitakin väkeviä tuotteita.

Panimo on tottunut hyödyntämään oluissaan suomalaisia marjoja, yrttejä ja muita luonnon raaka-aineita. Samoja aitoja makuja se aikoo ammentaa myös tislaamotuotteisiinsa.

– Ihmiset arvostavat näitä asioita ja haluavat kokea omasta geeniperimästään kumpuavien kutsuhuutojen täyttymyksen. Samasta syystä aiomme tuottaa tisleitä myös savustetuista maltaista, ja osan tisleistä tynnyröimme aivan varmasti kypsymään erilaisiin tammitynnyreihin, Tuomas Pere lupaa.

Uuden panimolaitteiston sekä uusien suurempien tilojen myötä oluenkeittokapasiteetti nousee pian kaksikymmenkertaiseksi vastaamaan mm. voitto-oluiden nostattamaan valtaisaan kysyntään sekä nopeasti kasvavaan kansainväliseen menekkiin. Uutta infrastruktuuria pystytään hyödyntämään mainiosti myös tislaustoiminnassa.

– On luonnollista, että käytämme olemassa olevia fasiliteetteja hyödyksi. Meillä on täällä valmiina jo nyt suurin osa tarvittavista asioista, hallintopäällikkö Rauno Pere kertoo.

Tavoitteena on tuottaa ensimmäisen vuoden aikana tulevista viskeistä myös niin sanottuja versoversioita ja tarjota tätä kautta myyntiin tynnyriosuuksia tulevista viskeistä.

– Tynnyriosuuksia alamme myydä vasta myöhemmin, kunhan olemme sisäistäneet laitteistomme ja sen vaatiman prosessin esimerkiksi eri raaka-aineiden käyttöineen ja savustamisineen. Aluksi siis annamme myyntiin näitä nopeammin valmistuvia herkkuja.

Panimolla on 7.12.2017 asti jatkuva osakeanti meneillään.

– Hankkeen toteuttaminen mahdollistuu käynnissä olevan osakeannin turvin. Merkitsemällä panimon osakkeita omistaa siis panimotoiminnan lisäksi myös tislaustoimintaa. Tämä tieto saa varmasti vauhdilla viimeisetkin osakkeet merkityiksi, Rauno Pere tuumaa.

KOTISIVU

Teksti ja kuva: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Tynnyrikuva: Tuomas Pere

pyynikin-ruby-jazz-2-kohokohdat
Ruby Jazz Ale valittiin World Beer Awards -kisassa sarjassaan maailman parhaaksi vuonna 2016. Mosaic Lager valittiin samassa kisassa 2017 sarjassaan parhaaksi seasonal lageriksi.