Ravintola Purebite elää muiden kaupungin ravintoloiden tapaan jännittäviä aikoja, mutta monista epävarmuustekijöistä huolimatta tilanne on vielä toistaiseksi ollut hallittavissa. Poikkeuksellisen suositussa lounaspaikassa ruokatoimitusten menekki on onneksi paikannut ravintolasalin hiljentymistä, joka sekään ei ole kokonaan tyrehtynyt.

Niitäkin tilanteita on jo esiintynyt, että lähettejä on paikalla enemmän kuin asiakkaita.

– Woltin ja Foodoran lähettejä on ollut useitakin samanaikaisesti annoksia noutamassa. Tilausten käsittely on silti toiminut saumattomasti ja annokset saadaan kuljetukseen nopeasti, kertoo ravintoloitsija Markus Pajunen.

Toimitusvaikeuksistakin ollaan kuultu toisaalla, mutta yrittäjä vinkkaa ottamaan uudelleen yhteyttä palveluun, niin kyllä se ruoka sieltä tulee.

Suurin ruuhka tilauksissa on ollut lounasajan lisäksi kello viiden aikoihin, jolloin ihmiset ovat tilanneet työpäivän jälkeen ruokia kotiin. Osa asiakkaista on oivaltanut myös lähettää ruokia kotona pysyttelemään ohjeistetuille vanhemmilleen. Pian mahdollisesti myös lapsille.

Ainakaan oman ravintolansa näkökulmasta Pajunen ei valita ruokalähettipalveluiden kalleudesta ja uskoo, että kuljetuksen järjestäminen maksaisi enemmän oman yrityksen toimesta. Pajunen lisää myös, että olisi hassua ajatella Woltin ja Foodoran kaltaisten lähettipalveluiden toimivan ilmaiseksi.

Purebite on tullut suosituksi erityisesti wok-annoksistaan ja muista ssalaattipainotteisista annoksistaan, joista on saatavilla niin kasvis- kuin lihaisistakin vaihtoehtoja. Laadukasta, mutta rentoa ja soveltuu hyvin kotiinkuljetettaviksi.