Sorsapuiston laidan Tuhton annoksissa ollaan kesän olennaisten makujen äärellä: savustettu kala, kauden tuoreet kasvikset sekä marjat. Ja tietenkin hunaja, jota valmistavat Tampere-talon omat mehiläiset kattopuutarhan korkeuksissa. Sieltä saadaan Tuhtoon myös hyötykasviherkkuja, joiden valikoima on luotu keittiömestari Kalle Laakson ohjastaman keittiön toiveiden mukaan.

Katolla on kasvamassa parhaillaan esimerkiksi syksyksi kypsyviä marjoja herukoista tyrniin, salaattia sekä tomaattia ja kosolti erilaisia yrttejä. Kasviksia käytetään etupäässä lounaan salaattipöydän puolella, mutta yrttejä tujautellaan à la carte -annoksiinkin.

Laakso on täpinöissään myös kattopuutarhan kasvihuoneen uudistuksesta. Sinne on nimittäin saatu aurinkopaneelikäyttöinen ilmalämpöpumppu.

– Sen avulla kasvukautta saadaan pidennettyä varmasti syys-lokakuuhun saakka. Kiinteistöpäällikkö on suunnitellut vedonlyöntiä siitä, että kasvihuoneessa kasvaa vielä banaaneita jossain vaiheessa, Laakso veistelee velmusti.

Eksoottisempien eväiden sijaan Tuhton kesäannoksissa luotetaan kuitenkin pohjoisen raaka-aineisiin. Kesälistan annoksista Kalle haluaa nostaa esille savustetun merilohen sekä muhkean umamisen papu-sieniannoksen, johon hän onkin erityisen tyytyväinen.

– Pavuista tehtyyn massaan on sekoitettu mukaan kuivattua ja jauhettua herkkutattia. Pihvin kaveriksi tulee sitten linssejä, parsaa ja vegaanista majoneesia limellä sekä mintulla. Siitä tuli todella toimiva yhdistelmä, tykkään siitä kyllä erittäin paljon.

Tuhtossa kasvisruoat ovat aina liikkuneet sukkelasti niin à la carte -puolella kuin lounaallakin. Suuren menekin vuoksi lounaalla päätettiinkin siirtää kasvisruoka noutopöytään, josta sitä ovat intoutuneet runsaasti kokeilemaan myös sekasyöjät.

Lohiannoksesta taas löytyy juuri niitä makuasioita, joita Suomen suvessa sekä saaristotunnelmissa perinteisesti kaivataan ja nautitaan.

– Siinä on aika paljon kaikkea, mitä kuuluu mielestäni kesään. Savustettua kalaa, uutta perunaa, parsaa ja kananmunaa. Loheen on otettu aika kevyt savu, ettei se olisi liian hallitseva.

Lohi on myös lasten kestosuosikki. Rakastettu lohikeitto onkin löytynyt listalta aivan Tuhton alkumainingeista asti.

Tuhton lohikeitto

– Lapsiperheiden suosikki on aina ollut lohikeitto. Meillähän ei ole erikseen lastenlistaa, vaan kaikki listalta löytyvät annokset saa lapsille sopivaan kokoon muokattuna. Mielestäni on paljon järkevämpää tarjota heille niin sanotusti oikeaa ruokaa kuin nugetteja ja nakkeja, toteaa Laakso.

Komppaamme tätä.

Jälkiruoaksi voi nauttia vaikkapa rahkapannukakkuja kattohunajalla marinoiduilla marjoilla ja Rönnvikin calvadoskermalla.

Tuhtoon voi suunnata myös virvoittavat juomat tähtäimessään. Terassilla nautiskellaan tänä kesänä Pyynikin Breweryn oluiden ja moninaisten viinien lisäksi esimerkiksi erilaisia juomasekoituksia kannuittain.

– Meillä on vaihtuvia kannuja, kuten esimerkiksi Aperol Spritz ja Limoncello Spritz tai Sour Apple, luettelee Tuhton vuoropäällikkö Evi Kotis.

Jos terassilla on kylmistä juomista huolimatta liian kuuma, kannattaa siirtyä tehokkaasti ilmastoituihin sisätiloihin. Lasiseinien ympäröimänä sielläkin on kuitenkin melkein kuin ulkona puistossa.

Teksti ja kuvat: Lifestyle Media Oy

Tuhton puistoterassi on kesäkeidas Sorsapuiston äärellä.

Livemusiikki-torstait Tuhtossa: Aliisa Syrjä

[VIIMEINEN PÄIVÄ SU 31.7.] Unofficial Galaxies -kesänäyttelyssä Tähtien sota Tampereeella