Puhtaat Valkeat Lakanat , Kuva: Peero Lakanen

Suosittu tv-sarja Puhtaat valkeat lakanat nähdään ensimmäistä kertaa ammattiteatterissa, kun kirjailija Raija Orasen sukutarina Raikkaan perheestä vie katsojat 60- ja 70-lukujen nostalgiaan. Isä Ensio, äiti Maire sekä lapset Katariina, Irene ja Heikki nähdään kesällä 2018 Tampereen Komediateatterin kesäteatterissa.

Raikkaan perheyrityksen matkaa seurataan sen nousuineen ja laskuineen. Perheen kauniit tyttäret houkuttelevat vävyehdokkaita, AY-liike puolustaa omiaan ja koko karusellia pyörittää raha ja rakkaus.

Ensio Raikkaana nähdään suosikkinäyttelijä Juhani Laitala, joka nähtiin samassa roolissa jo tv-sarjassa.

– Puhtaat valkeat lakanat oli merkittävä tv-sarja monelle sukupolvelle aikana jolloin televisiota vielä katsottiin koko perheen voimin. Haluamme saada kesäteatterimme lavalle yhtä lailla koko kansaa innostavan esityksen, ohjaaja Panu Raipia kertoo.

– Saimme myös mahdollisuuden käyttää esityksessämme kaikkea Johnny Lee Michaelsin alkuperäiseen sarjaan säveltämää musiikkia, Raipia jatkaa ylpeänä.

Raikkaan perheyrityksen matkaa seurataan esityksessä nousuineen ja laskuineen. Perheen kauniit tyttäret houkuttelevat vävyehdokkaita, AY-liike puolustaa omiaan ja koko karusellia pyörittää raha ja rakkaus.

– Kaikista haastavinta ja samalla kiinnostavinta lavastajan kannalta on se, että näytelmän tarina kattaa monta eri vuosikymmentä, kertoo Oskari Löytönen lavastusta viimeistellessään.

Dramatisointi Outi Keskevaari
Ohjaus Panu Raipia
Lavastus Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu Elina Vättö
Rooleissa Juhani Laitala, Katariina Kaitue, Aimo Räsänen, Emmi Kaislakari, Janne Kallioniemi, Marika Heiskanen, Miika Muranen, Seppo Paajanen, Aku Sajakorpi, Jenna Teinilä, Sanni Lehto ja Susanna Kaukonen.

KATETTU KESÄTEATTERI
Kesto avoin
Ensi-ilta 7.6.2018
Esitykset ajalla 6.6.- 11.8.2018.

Liput 35 €
eläkeläiset 33 €
opiskelijat / lapset 25 €

 

Tapahtuma


Puhtaat valkeat lakanat
pe 10.8. klo 18:00
la 11.8. klo 14:30
la 11.8. klo 18:00

Näytelmää esitetään Komediateatterin katetussa kesäteatterissa ajalla 6.6.- 11.8.2018. Kesto n. 2 h väliaikoineen.

 Hintaluokka: 35 € 
 Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Tampereen Komediateatteri

Tampereen Komediateatteri
 Lapintie 3
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


Ravintolat läheisyydessä

Trattoria TammerinpuistoTrattoria Tammerin puisto | 240 m.

 

Muusa | 300 m.

 

Tampella | 230 m.

 

Pihviravintolat TampereBistro Fabric | 550 m.

 

Hotellit läheisyydessä

Radisson Blu Grand Hotel Tammer | 260 m
1920-luvun tyyliä edustava hotelli 50 metrin päässä Koskipuistosta. Huonehintoihin sisältyy ilmainen pääsy saunaan sekä ilmainen langallinen internetyhteys.