Pork and More, Pekka Salmela ja Mika Roito
Osoitteeseen Aleksanterinkatu 29 B avattava Pork and More on rento ja hauska ihan niin kuin ravintoloitsijansakin. Pekka Salmelan ja Mika Roiton mukaan tämä on ravintelein heidän Ravinteleistaan.

Kuvat suuremmiksi klikkaamalla!

Kun iskee sormin kiinni possuun Porkissa, on tunne keskiaikaispitoisen riehakas. Nyt on lupa mässäillä! Paikka on tehty juuri sellaiseksi kuin missä ravintoloitsijat Pekka Salmela ja Mika Roito itsekin viihtyisivät: jenkkihenkinen omilla linjoilla, tarjoiluastiat vimpan päälle tyylin mukaan, ruoka sellaista, josta miesten perheet ja työkaverit ovat saaneet nauttia jo vuosia.

Nimensä mukaisesti Pork and More ei ole pelkkää potsia, vaikka paikka onkin ylistyslaulu valitettavan aliarvostetulle mutta maukkaan muhevalle kärsäkkäälle. Esimerkiksi snackseissa on lihaisten makujen lisäksi myös raikkautta. Meloninkuoret keräsivät kehuja samoin kuin muut raikkaat ja etikkaiset emmeet. Omatekoinen cheddar-jalapenomakkara sekä juuri sopivasti tirsuvaa rasvaa sisältävät ribsit sooseineen saivat hymyn lihanhimoisen naisihmisen huulille. Slidereiden sämpylöitä lukuun ottamatta ihan kaikki on omatekoista aina ketsuppia myöden.

– Tämä on sellaista ruokaa, jota olemme tehneet perheillemme ja henkilökunnallemme jo vuosia. Nyt tuntuu tosi hyvältä, kun voimme tarjota sitä myös asiakkaille, Pekka kuvailee.

Listalla on maisteltavaa moneen nälkään. Annoskoot ovat sopivia ison nälän taltuttamiseen, mutta jakaessa pääsee maistelemaan useampia makuja ähkyn yllättämättä. Me heittäydyimme ravintolapäällikkö Helena ”Hellu” Kangasluoman osaaviin käsiin ja pyysimme häntä tuomaan pöytään yllätyssetin oluineen päivineen. Kannatti!

Ravintolapäällikkö Hellu Kangasluoma osaa olutkoukerot vimpanpäälle. Olut sopii vahvojen makujen kyytipojaksi

Suurinta roolia Porkin juomaskaalassa näyttelee olut, sillä se sopii mainiosti vahvoja makuja kukkivan ruoan kaveriksi. Etenkin vahvasti humaloidut mallasjuomat osuvat ja uppoavat makurikkaaseen maaliinsa. Vaikka olisit IPA:an kenties muuten jo väsähtänyt, niin tänne ja näihin makuihin se sopii kuin kärsä potsin päähän!

– Suosimme kotimaisia pienpanimoita, mutta meillä on myös jenkkioluita. IPA:t ja APA:t sopivat tähän ruokaan, jossa on vahvoja makuja: savuisuutta, hapokkuutta, makeutta, Mika luettelee.

Oluen tarjoiluun kiinnitetään Porkissa lujasti huomiota. Oikean lämpöisenä ja oluelle sopivan muotoisesta lasista tarjottuna mautkin nousevat oikeisiin sfääreihin. Mika ja Pekka komppaavat myös yhteen ääneen sitä, että oluen juominen on alkanut päästä kaljoittelun maineestaan ja myös naiset ovat alkaneet kiinnostua oluista. Laadukkaista oluista. Tätä innostusta halutaan osaltaan Porkissa lisätä nimenomaan tasokkaalla olutvalikoimalla sekä oikeaoppisella tarjoilulla. Tulossa on myös oluenmaistelusettejä. Ja vaikka asiasta ei isommasti huudellakaan, on viinivalikoima myös varsin messevä. Saisiko olla samppanjaa?

Pork and More on juuri avattu. Lisätietoja aukioloajoista yms. oheisen fb-sivulinkin kautta.

Lisää juttua blogin puolella: Siivet ja Sarvet – Pork and More on oodi possulle

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Pork and More, mikapekka