Tästä eteenpäin Plevnan lämpöinen terassikausi on ympärivuotinen, sillä Tampereen vanhimman panimoravintolan kauan odotettu lasitettu terassi avautui. Vuosi 2018 voimaantulleine lakimuutoksineen on muutenkin tuonut mukanaan loistavan maltasia uutisia.

Kevään tuomien uusien ruoka-annosten lisäksi tiedossa on kunnon kesäolutuutuuksia terassilla siemailtavaksi. Näiden lisäksi keväällä Plevnassa on toteutunut paljon muutakin, sillä uudistunut alkoholilaki on suoraviivaistanut panimoravintolan toimintaa.

Oma pullotuslinja toi tuoreet pienpanimotuotteet käden ulottuville ja mukaan vietäväksi

Koskipanimo sai vihdoin vähittäismyyntiluvan ja ravintolaan tilattiin pullotuslaitteisto. Perjantaina 27.4.2018 myytiin mukaan ravintolan tiskiltä ensimmäiset 0,33 litran Siperia Stout 8% -pullot, jotka saa halutessaan pakattuna tyylikkääseen ja kestävään Plevna-kassiin (0,50€). Se on esimerkiksi matkailijalle mainio tuliainen Tampereelta!

Itse olut on yksi panimon lippulaivoista ja valittu aikanaan 1001 Beers You Must Try Before You Die -kirjaan. Plevnan tuliterän pullotuskoneen haluttiin suoltavan kyseistä olutherkkua ensimmäisenä senkin vuoksi, että Siperia Stoutia on eniten kysytty ja sen pullotuksesta on aiempaakin kokemusta.

Plevnan Siperia on yksi Suomen palkituimpia oluita – Nyt sitä saa mukaan Plevnan tiskiltä

Tynnyreittäin juhlajuomia omiin juhliin

Isompia eriä panimotuotteita esimerkiksi juhliin kannattaa tilata ravintolasta tynnyreittäin. Plevnan oluiden, siidereiden ja siman tilaaminen omiin juhliin onnistuu uuden lain mahdollistaessa entistä helpommin, ilman välikäsiä.

Keväällä Plevnan katetulla terassilla ei tarvitse värjötellä ja kesällä terassilla alkaa uusi aikakausi, kun lasit siirtyvät sivulle.

Suojaisa katetettu ja lämmitetty terassi

Suuri uutinen etenkin ulkoilmassa nautitun oluen ystäville on kauan odotetun lasitetun terassin saaminen Finlaysonin portin äärelle. Terassi lähes tuplaa asiakaspaikkojen määrän ulkona ja moninkertaistaa ulkosalla vietetyt tunnit, sillä lämmityslaitteet ja suoja tuulelta tekevät terassista ympäri vuoden nautiskeltavan. Kesällä raitis suvi-ilma tulvahtaa avatuista ikkunoista sisään.

Hillityn, modernilla tavalla historialliseen ympäristöönsä sulautuvan terassin suunnittelusta vastasi Arkkitehtikonttori Petri Pussinen Oy, joka on operoinut monien muidenkin Finlaysonin alueen tilojen suunnittelun.

Terassi soveltuu kesäkaudella ruokailuunkin ja sen voi varata myös erilaisiin yksityistilaisuuksiin, joiden puitteiksi se sopii mainiosti pitkälle syksyyn asti. Asiakaspaikkoja terassilla on 110 ja lisäksi sen perältä löytyy tilaa esiintyjille ja tarjoiltaville herkuille.

Sam Viitaniemi suhtautuu uuteen olueen happamaman katkerasti –  myös Mangovehnää tulossa

Panimomestari Sam Viitaniemi

Limestä happamuutta haukkaava uutuusolut on tamperelainen versio belgialaistyylisestä hapatetusta saueroluesta. Hedelmä tuo happamuuden ohella olueeseen myös katkeruutta, joten humalaa ei oikeastaan tarvita ollenkaan. Tyypillisesti Lactobacillus-maitohappobakteereilla hapatettujen oluiden koti on Belgiassa ja saa olla jatkossakin, sillä bakteereja panimomestari Sam Viitaniemi ei panimoonsa halua.

– 23 vuotta ollaan yritetty pitää bakteerit pois, niin ehdoin tahdoin ei tuoda niitä panimoon, Viitaniemi perustelee.

Toinen ensi-iltansa kesäkaudelle saava olut on Mangovehnä. Siinä onkin oikea kesäolut terassilla siemailtavaksi. Viime kesältä tuttu Mummo-siideri nähdään lasissa tulevanakin kesänä. Tämän lisäksi siideriä on käytetty myös Plevnan uudessa mustaherukkajäätelössä, jonka Tampereen Jäätelötehdas on valmistanut Plevnan vohveliannosta vatten.

Aika harvassa ravintolassa Tampereella on olutmenua. Plevnassa kannattaakin valita olutta sisältäviä annoksia tai muuten vain maltaisen kanssa hyvin yhteen soittavia annoksia. Henkilökunta suosittelee passeleita vaihtoehtoja mielellään.

Mummojäätelöä jälkiruokana ja Panimomestarin burgeria Pilsin kanssa

Useiden annosten sisältöä on päivitetty. Panimomestarin itse on iloinen nimikkoburgerinsa uudistuneesta versiosta.

– Burgeri on aina lähellä minun sydäntäni, myöntää Viitaniemi.

Olutlautanen

Itse mestari nauttisi burgerinsa Plevnan Pilsin äärellä, jota hän pitää erinomaisena yleisoluena tai sitten vahvemman Severin Extra I.P.A:n kanssa, jos  oikein juhlatuulella voisi istua iltaa hieman pidempään.

Myös talon Olutlautanen on päivitetty ja se soveltuu mainiosti esimerkiksi olutmaistelun seuraksi ja tarjoaa mukavaa hiukopalaa.