Plevnan hanoihin on kesäkelien kunniaksi napattu kiinni huikea ja mielenkiintoinen Mount Evans Saison. Yllätyksellisen saisonista tekee se, että se vain paranee pitkään kypsyessään.

Mount Evans Saisonia maisteltiin Plevnassa ensimmäistä kertaa viime kesänä. Panimomestari Sam Viitaniemi kävi kollegoineen pari vuotta sitten olutmessumatkalla Yhdysvalloissa, mistä tulikin vaikutteita ja inspiraatiota oluen keittelyyn. Yhteistyössä kyseisten reissussa mukana olleiden Beer Hunter’s- ja Mallaskoski-panimomiesten Mika Tuhkasen ja Jyri Ojaluoman kanssa luotiin Mount Evans, joka on belgityylinen saison.

Saisonit eivät yleensä pitkästä kypsyttämisestä hyödy, joten olut yllättikin panijansa perusteellisesti, kun Mount Evansia siemaillut Viitaniemi havaitsi maun muuttuvan ajan kuluessa yhä vain mainiommaksi ja mainiommaksi. Hän päätti jättää erän olutta kypsymään pitemmäksi aikaa.

– Sam on kypsyttänyt sitä rakkaudella kellarissa puolen vuoden ajan. Maku on herkullinen, ravintoloitsija Marika Tähtinen-Hakala kuvailee.

Kannattaa muuten muistaa, että Plevnassa on maistelutarjous kolmesta oluesta. Eli 3 vapaavalintaista 0,25 litran olutta 11 eurolla. Oluet voi tilata pöytään kerralla tai siemailla yksitellen vaikkapa ruoka-annosten kanssa.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

 

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY