tuulensuu

Tampereen yksityisomisteinen Gastropub-perhe juhlistaa pikkujouluaikaa  tai vaikkapa synttäreitä persoonallisissa ravintoloissaan. Rennot hyvän palvelun ravintolat ovat omiaan vapaamuotoiseen pikkujoulujuhlintaan tai muuhun ilonpitoon niin työ- kuin ystäväporukallakin.

Kaikkia Gastropubeja yhdistää laaja asiantuntemus juomatarjonnastaan. Ravintoloissa järjestetään esimerkiksi tastingeja eri kokoisille ryhmille. Aiheina voivat olla asiakkaiden toiveiden mukaan esimerkiksi eri tyyppiset oluet, siiderit ja viinit samppanjoineen ja portviineineen. Juomien kirjo on runsas ja vaihtelee ravintoloiden erikoistuneisuuden mukaan. Oma maahantuonti sekä yhteistyö lukuisien muiden maahantuojien kanssa mahdollistaa juomavalikoiman, joka on esimerkiksi Tuulensuussa oluiden, portviinien, rommien ja absinttien osalta laajempi kuin Alkossa.

– Ravintoloistamme löytyy mahdollisuuksia monenlaisiin räätälöityihin tapahtumiin niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Olipa kyse sitten pöytävarauksesta tai yksityistilaisuudesta, pyrimme löytämään asiakkaalle sopivan vaihtoehdon runsaasta tarjonnastamme. Nyt on esimerkiksi mahdollista vuokrata koko ravintola omaan käyttöön, kertoo Gastropub-ravintoloitsija Sami Lappalainen.

Gastropubeja esittelyssä

max 40/60 | Tastingit: siiderit, viinit, tequilat

Inez on moderni tapasravintola, jonne mahtuu mukavasti porukkaa. Kyttälän ravintolakortteleissa sijaitsevassa baarissa löytyy tiloja kahdesta kerroksesta ja niissä on vietetty yksityistilaisuuksia niin  firmojen, perheiden kuin ystävienkin kesken. Samoin on järjestetty olut- ja viinitastingeja. Alakerrassa mahtuu aterioimaan mukavasti jopa 40 henkilöä, 60 juhlimaan tai napostelemaan cocktail-tyyppisesti. Tilassa on ollut myös useita ryhmiä rinnakkain. Alas voidaan järjestää oma baarimikko ja vaikkapa oma esiintyjä, kuten esimerkiksi kitaristi. Tilavuokra tulee kysymykseen viikonloppuillan ollessa kyseessä, mutta viikolla ruokailevat seurueet pääsevät juhlimaan ilman erityistä tilavuokraa.

Inez saa asiakkaat sekä henkilökunnan viihtymään ja sidra naturalin heräämään

 


kabinetti max 20 | Tastingit: oluet, viinit (myös portviinit), rommit, viskit

Belgityylinen Gastropub Tuulensuu on Tampereen ja Suomenkin tunnetuin gastropub. Tuulensuu on valittu mm. Vuoden Olutravintolaksi sekä Suomen 50 parhaan ravintolan joukkoon. Kabinettihuone on omiaan kaveriporukoille ja pikkuryhmille. Viikonloppuiltaisin Tuulensuu on tupaten täynnä, joten silloin yksityistilaisuuden varaaminen voi olla neuvottelukysymys. Muulloin kabinetti on helposti varattavissa maksimissaan 20 henkilön porukoille.

Suomen ensimmäinen gastropub Tuulensuu tuuletti ravintolakenttää – ”Kaikki sanoivat, ettei niin voi tehdä!”

kabinetti max 10 | Tiiliholvikellari 30 | Tastingit: viskit, oluet, siiderit

Kahdet Kasvot on oiva paikka järjestää rennot pikkujoulut hyvien juomien ja ruokien parissa. Luonteva ohjelmanumero on talon osaavan henkilökunnan järjestämä maistelutilaisuus oluiden ja viskien tai vaikka
kotimaisten siiderien ja lonkeroiden ympärille. Pubissa järjestetään myös paljon stand up -iltoja ja muuta ravintolaviihdettä. Osaaminen ja kontaktit pikkujoulujen ohjelmistoon löytyvät omasta takaa.

Kievari Kahdet Kasvot – Rentoa ruokaa, maistuvia juomia ja monipuolista ohjelmaa

Haluatko jatkaa kokousta rennommissa merkeissä tai juhlia rauhassa pienellä porukalla? Shootersissa on erillinen jättiscreenin hallitsema sali, joka on varattavissa niin yksityisille kuin yrityksillekin. Tilaan voidaan järjestää sekä ruokailua että juomapuolta tilaisuuteen sopivana pakettina. Ravintolasta  räätälöidään mielellään juuri asiakkaalle sopiva kokonaisuus.

Shooters palvelee paitsi paikallisten toisena olohuoneena, myös yksityis- ja yritystilaisuuksien puitteiksi sopivana paikkana.

– Shooters sopii yrityksille vaikka palaverinpitopaikaksi ennen Nokia Arenan tapahtumia. Tilassa on suuri ja laadukas screen, jota voi hyödyntää esimerkiksi kokouskäytössä tai vaikka synttäri- tai polttariporukan kuvien näyttämiseen. Mahdollisuuksia on monia, Vinoteca Oy:n ravintolatoimenjohtaja Sami Vaahtikari kuvailee.

Shooters on Gastropub-Lappalaisten uusi korttelibaari Nokia Arenan kainalossa

 

Katso kaikki Gastropubit:
www.gastropub.net