Helmikuussa Tampere-talossa juhlitaan rakastettua ja legendaarista taiteilijaa ja lauluntekijää Juha Vainiota. Vainio menehtyi vain 52-vuotiaana vuonna 1990, mutta ehti eläessään tehdä liki 2000 loistavaa laulua, joista parhaimpia kuullaan tässä juhlakonsertissa.

Solisteiksi saapuvat Ilkka Vainio, Janus Hanski, Jani Jalkanen, Luumu Kaikkonen, Tapani Laastola ja Viihteen kenttämiehet.

Konsertissa kuullaan Juha Vainion pojan Ilkka Vainion johdolla klassikoita ja yllätyksiä sekä uskomattomia tarinoita legendaarisesta laulaja-lauluntekijästä. Mukana tarinoimassa ja lauluja tulkitsemassa ovat myös Juhan hyvän ystävän Kari Tapion poika Jani Jalkanensekä kolmannen polven taiteilija Janus Hanski. Taustalla soittaa Viihteen Kenttämiehet johtajanaan Juhaakin säestänyt legendaarinen Luumu Kaikkonen.

Juha Vainion tuotannosta esitetään muun muassa klassikot Albatrossi, Vanhojapoikia viiksekkäitä, Matkarakastaja, Matkalla pohjoiseen, Sellaista elämä on, Muisto vain jää, Kotkan poikii ilman siipii, Juhannustanssit, Yksinäinen saarnipuu ja Käyn ahon laitaa sekä Ilkka Vainion isäänsä ja Kari Tapiota kunnioittava Ystävän risti.

 

Tapahtuma


Juha Vainion 80-vuotisjuhlakonsertti

 pe 1.2.
 19:30
 Hintaluokka: 29 € 
 Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikan esittely

Tapahtumapaikka


Tampere-talo

Tampere-talo
 Yliopistonkatu 55
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


Täydellinen Tampere-talo kokemus

Täydennä ravintola- ja majoituselämyksillä

Ravintoloita lähellä Tampere-taloa

Ravintola Tuhto | 0m
Tampere-talon ravintola Tuhto on perinteistä ja paikallisuudesta ammentava, maku edellä menevä oman rahan ravintola.

Ravintola Sasor | 100m
Sasor on hyvään palveluun ja selkeisiin skandimakuihin panostava illallisravintola Sorsapuiston laidalla Tampere-talon kulmilla.

ravintola dabbalRavintola Dabbal | 200m
Pohjoisen maut Tampereella. Konstailematonta lappilaista ruokaa ja tunnelmaa.

Hella ja Huone | 200m
Hella & Huone on tasokas, selkeälinjainen ja persoonallinen illallisravintola, joka on saanut myös maanlaajuista tunnustusta ja kiitosta.

Hotelli lähellä Tampere-taloa

lapland-hotel-oulu-twin-room-800x600Lapland Hotel Tampere
Lapin lumoa ja tunnelmaa aivan Tampere-talon, Telakan ja Pakkahuoneen läheisyydessä.

dream-hotelli-tampereDream Hotel & Hostel Tampere
”Persoonallinen, hyvä hinnan ja laadun suhde.” Kahden hengen huoneita omalla kylpyhuoneella.

Kaikki hotellit Tampere-talon läheisyydessä