Papinkadulla kovaa kokkaava Pyy on Tuija Peltola-Elmhirstin ja Darren Elmhirstin yhteinen unelma. Pikkuinen kortteliravintola on vielä melko salainen suuruus, mutta hyvän ruoan maine on alkanut jo kiiriä.

Pikkuravintola Pyy on mutkaton, oivan hinta-laatusuhteen kortteliravintola, jonka siipien suojaan voi suunnata lasilliselle ja pikkusuolaiselle, lounaalle, pitkälle illalliselle tai ihan vaan iltapalalle. Monipuolisuudellaan yllättävä Pyy ei suostu tiettyyn makuhäkkiin kahlittavaksi, vaan pyrähtelee annoksissaan ja teemaviikoillaan vapaasti minne mielii. Yksi annos kuitenkin on pysyy: huolella valmistettu fish & chips, jota on ylistetty paremmaksi kuin Englannissa.

Pyytä pyörittää ravintoloitsijapariskunta, joka rakastaa erityisesti Italiaa ja italialaista ruokaa, mutta tahtoo tarjota vierailleen makuja laajalla keittiöskaalalla inspiraationsa mukaan.

– Emme halua lokeroida Pyytä tietynlaiseksi. Se olisi tylsää, kun kerran osaamista ja intohimoa on monenlaiseen tekemiseen, salia hymyillen hallinnoiva Tuija Peltola-Elmhirst kuvailee.

Paistettua kuhaa verkossa, sitruunaista kaprisvoikastiketta, pinaattia ja saute-perunaa.

Keittiössä häärääkin maailmanluokan kokki, sillä brittitaustainen Darren Elmhirst on keittänyt Englannissa niin Michelin-tähditetyssä kuin muuten vaan maineikkaissa ja palkituissa ravintoloissa. Vahva ranskalaisen keittiön koulutus yhdistyy englantilaisten klassikoiden hienosti hallitsemiseen ja toisaalta välimerellisten makujen lempimiseen. Pyyn keittiöstä pärähtääkin tarjolle ammattitaidolla jos jonkin maan keittiön antimia vaihtuvien teemojen mukaan.

Italia on yksi suosikeista, ja Darrenilla onkin pitkä rakkaustarina italialaisen keittiön kanssa mm. Englannin maineikkaan Locale Blackheath -ravintolan keittiömestariohjastuksen myötä. Italialaisen ravintolan keittiömestariksi hän päätyi myös Suomessa aikanaan maahan rakkauden perässä saapuessaan. Ja se lempihän leimahti ruoan parissa, samassa ravintolassa työskennellessä.

Fish & chips on aina tarjolla oleva klassikko.

Kun kesän Padstow’ssa ollut Tuija lähti takaisin Lontooseen opiskelemaan ja italialaisravintolaan töihin, ampaisi Darren perässä ravintolan keittiömestariksi. Lopulta aina Suomeen saakka. Työpaikka Anu ja Sami Lappalaisen Vinoteca del Piemonten keittiömestarina oli Darrenin jo ennen kuin mies saapui maahan.

– Oli mukavaa tulla Tampereelle. Olin työskennellyt suurissa ruuhkaisissa kaupungeissa. Täällä pääsee viidessä minuutissa keskustasta järven rannalle ja luontoon.

Darren on siis Tampereella tuttu niin Piemonten keittiöstä, Kauppahallin 4 Vuodenaikaa -ravintolasta makkaramaakarointeineen kuin Hotstreetdogz-katuruokavaunustaankin. Tuija taas toimi ravintola Astorin vuoropäällikkönä ennen kuin pariskunta siirtyi Pyyn omistajapuikkoihin vuonna 2017. Yhteinen ravintola on palvellut alusta asti niin illallisella kuin lounaallakin.

Pyyn suosittu lounas vetää väkeä lähiympäristöstä, mutta selvästi kauempaakin. Pöytiin tarjoillut laadukkaat à la carte -tason annokset houkuttavat. Lounaan vaihtuva päivän annos on myös keittiölle tilaisuus kokeilla uusia annoskuvioita menua ajatellen. Moni lounastaja tulee kyllä maineikkaan fish & chips -annoksen perässäkin. Sitä saa ravintolasta aina ja lounasaikaan vielä edullisemmin.

– Monet tulevat kerran käytyään aina uudestaan, Tuija kertoo iloisena.

Uudestaan ja uudestaan kipinöi myös Pyyn väen Italia-rakkaus niin matkustuksen kuin ruoankin suhteen. Jopa siinä määrin, että vielä joskus pariskunnan saattaa löytää pyörittämästä haaveksimaansa bed & breakfast -paikkaa Välimeren rannalta. Tai Pyhäjärven, jos tamperelaisille oikein hyvin käy.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Suklaa-delice toffeella ja suklaajäätelöllä on annos, joka juttelee! Maista, niin tiedät kuinka ja mitä.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY