Kirsi Seppänen on työskennellyt viimemmäksi Deli 1909 & Wine Barin ravintolapäällikkönä.

Kosolti kisamenestystä niittänyt Kirsi Seppänen siirtyy ravinteli Berthan salitaituriksi. Tänä vuonna Suomen Paras Sommelier-, Vuoden Nuori Sommelier– sekä Nordic Ruinart Challenge -kilpailun voittanut ja intomielisesti ammattiosaamistaan kehittävä Seppänen on työskennellyt viimemmäksi Deli 1909 & Wine Barin ravintolapäällikkönä, mutta sitä ennen Huberissa, joten Veljekset Ponteva on työnantajana tuttu.

Berthassa Seppäsen osaaminen pääsee vihdoin oikeuksiinsa, sillä ensimmäistä kertaa hän työskentelee nimenomaan sommelierina. Tärkeänä aisaparina toimii Matti Kuukkanen-Fager.

– Matti on työssään ylivoimaisesti Suomen paras. Parempaa oppia en voisi saada. Vaikka Matti tekee nyt äitiyslomasijaisuutta Huberin ravintolapäällikkönä, työskentelemme varsin tiiviisti Veljekset Ponteva Oy:n juomatuotteen kehittämiseksi, Seppänen valottaa.

Jo varhain keväällä lyötiin lukkoon, että Seppänen siirtyy syyskuussa ravinteli Berthan sommelièreksi. Kevään ja kesän sommelier-kilpailujen menestys ja kisamittelöt ulkomailla kuitenkin siirsivät aloituspäivää hieman, joten Seppäsen ensimmäinen päivä Berthan salissa on 26.9.2018. Seppänen osallistuu nuorten sommelierien maailmanmestaruuskilpailuihin Meksikossa 21.–22.9.2018.

Lue myös: Kirsi Seppänen on Vuoden Nuori Sommelier 2018 – Kultaa ja hopeaa Tampereelle

Kirsi Seppänen on Suomen Paras Sommelier – Jo toinen SM-kisavoitto tamperelaistaiturille tänä vuonna

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY