Nomu
Tällainen aivan Stockmannin viereen avattavasta Nomusta tulee. Sisustuksessa tullaan viljelemään tummia sävyjä ja taituroimaan valaistuksella.

NomuIzakaya Nomu – Pikkuisia kulhoruokia ja grillattuja herkkuja. Sakea, cocktaileja, japanilaista olutta. Tätä kaikkea ja paljon muuta tulee olemaan Kyttälänkadulle avattava aito izakaya, japanilainen gastropub. Nomu.

Izakayat ovat Japanissa suosittuja, rentoja paikkoja juoda ja syödä esimerkiksi työpäivän jälkeen tai viikonloppuna rentoutuessa. Oma izakaya on kuvastellut Marusekin ravintoloitsija Leo Suzukin silmissä jo pitkään.

– Olen halunnut tehdä tällaisen paikan jo vuosia sitten, mutta ei vaan ole ollut oikea aika sille. Nyt on. Haluamme tuoda kaupungin baarivalikoimaan paikan, jossa tarjotaan alusta asti itse valmistettua laadukasta japanilaista pubiruokaa.

70-paikkaisessa Nomussa tulee olemaan juomia laajalla skaalalla. Esimerkiksi erilaisia sakelaatuja tulee olemaan lukuisia sekä tietenkin kaikki japanilaiset olutvaihtoehdot, mitä vain saatavilla on. Painotus Nomussa on nimensä mukaisesti selkeästi juomapuolessa, vaikka laadukasta purtavaakin toki haukkailtavana on.

Nomun ikkuna osoitteessa Kyttälänkatu 11 antaa jo osviittaa tulevasta.Ruokapuolen tarjonta painottuu japanilaiseen keittiöön, mutta ei rajoitu pelkästään siihen. Annokset tulevat olemaan rouheahkoja, rentoja, hauskojakin. Lohturuokaa, kuten Leo sitä kuvailee. Sammakonreisien metsästys on jo alkanut!

– Marusekin kanssa japanilainen linjauksemme on ollut alusta asti selvä. Nomun kohdalla kuori on pehmoisempi, sitä voi venyttää vähän sinne sun tänne. Voimme tehdä vaikka thaimaalaisen annoksen, jos haluamme. Kun viimeksi Japanissa kävin eräässä izakayassa, siellä oli esimerkiksi pekoninen German Potatoes -annos japanilaisittain maustettuna, Leo paljastaa.

Ravintolassa tulee olemaan suuren taustakeittiön lisäksi pieni show-keittiö, jonka lasin takana kokkailevan kokin puuhia voi seurailla salista käsin. Keittiömestariksi tulee Anni Myllymäki Marusekista. Maruseki taas jää Annin oikean käden, Petra Korven käsiin.

Jäämme odottamaan kesän kuluessa avattavaa izakaya-ihmettä puikot tanassa ja saken maku kielellä!

Nomu facebookissa

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Logokuva: Nomu